
TPV:n T18-joukkue on valmennuspuolella henkilöitynyt pitkään Teemu Karhuun, joka on edelleen joukkueen valmentaja. Viime syksystä lähtien Karhun valmentajaparina on ollut Vilja Bergholm, joka on noussut valmentajaksi pelattuaan itse toistakymmentä vuotta.
”Jouduin parikymppisenä lopettamaan pelaamisen loukkaantumisen vuoksi. Muutaman vuoden tauon jälkeen halusin kokeilla valmentajan roolia”, 24-vuotias Bergholm kertoo.
Seuralta saamansa ensimmäisen valmentajakoulutuksen jälkeen Bergholm on saanut opastusta eritoten Teemu Karhulta, joka saa Bergholmilta vuolaat kiitokset.
”Meillä on Teemun kanssa samanlainen ajatusmaailma ja arvot. Siinä on kiva ja helppo olla. Kun Teemun valmentamista on seurannut, on samalla oppinut itse, mitä haluaa kehittää omassa valmennustoiminnassaan.”
Valmennuksessa parasta ovat onnistumiset – sekä yksilön että joukkueen tasolla.
”On hienoa, kun pelaaja on onnistunut omalla maksimitasolla, tai on vaikeamman jakson jälkeen nostanut omaa tasoaan. Joukkueessa hienointa on, kun treenatut asiat siirtyvät peleihin.”
Bergholm luettelee valmentajan tärkeimmiksi ominaisuuksiksi hyvät johtamistaidot ja palautteen antamisen. Sekä positiiviselle että kehittävälle palautteelle on oma sijansa.
”Varsinkin nuorempien pelaajien kanssa hyvän ilmapiirin luominen on tärkeää.”
Oma pelaajatausta on ollut hyödyksi Bergholmin aloitettua valmennuksen. Pelin ymmärtäminen on valmennuksen keskiössä.
”Ei siitä niin kauaa ole, kun on itse pelannut. Tässä on kyllä tullut selväksi, että pelaajan ja valmentajan rooli on hyvin erilainen.”
Yliopistossa biolääketieteen tekniikkaa opiskeleva Bergholm rohkaisee kokeilemaan valmentamista, jos laji kiinnostaa.
”Jos ei edes kokeile, ei voi tietää, onko se oma juttu.”
Jalkapallo on antanut Bergholmille paljon. Hän on saanut lajin parista ystäviä, ja oppinut olemaan ihmisten kanssa eri rooleissa. Myös yhteisten tavoitteiden saavuttaminen on tärkeää.
”On myös hyvin tärkeää, että jalkapallo on antanut minulle liikunnallisen elämäntavan.”
Mikäli valmentaminen kiinnostaa, niin voit ottaa yhteyttä Petri Taskiseen 044 5553289, petri.taskinen@tpv.fi
Tai vaihtoehtoisesti kotisivuilta löytyvällä lomakkeella.
Mikäli olet kiinnostunut erityisesti tyttö- tai naisjoukkueiden valmentamisesta voit olla yhteydessä myös Teemu Karhuun: teemu.karhu@tpv.fi 044 337 5775
| 30.06.2026 10.06 | Valmentaja Vilja Bergholm nauttii, kun treenatut asiat siirtyvät peleihin |
| 23.06.2026 14.45 | Paluu tositoimiin juhannuksen jälkeen! |
| 07.06.2026 14.07 | Kesän taito- ja pelitreenit alkavat 17.6.! Mukana myös mv valmennusta! |
| 21.05.2026 19.39 | Ilmottaudu pelinohjaajaksi/tuomariksi Särkänniemi Cupiin 2026 |
| 21.05.2026 14.01 | Futisklubi 2026-Iloinen harrastus 6-12-vuotiaille! |
| 21.05.2026 13.34 | TPV Pallokerho- iloinen harrastus 3-5-vuotiaille! |