
Neljä pelaajaa on allekirjoittanut kauden 2026 kattavat jatkosopimukset TPV:n miesten edustusjoukkueeseen. Joukkueessa jatkavat Niko Pienmunne, Juuso Yli-Rajala, Jasi Kinnunen sekä Santeri Pitkäkoski.
Niko Pienmunne, maalivahti
Niko Pienmunne saapui viime kaudeksi PEPOsta Punakoneeseen, ja vakiinnutti nopeasti paikkansa maalin suulla. Rauhallinen ja määrätietoisesti peliä ohjaava maalivahti sai kauden lopuksi tunnustuksen, kun Kakkosen lohkon pelaajat äänestivät huippukauden pelanneen miehen pelipaikkansa parhaaksi pelaajaksi.
Hyväntuulinen Pienmunne on tärkeä osanen joukkuetta ja edustaa jatkuvuutta vaativalla Ykkösen kaudella. Mies itse kertoo fiiliksen olevan jatkon suhteen korkealla.
”Viime kausi meni meiltä loistavasti ja saavutimme yhdessä sen, mitä lähdimme tavoittelemaan! Sen myötä jatkaminen täällä tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta”, Pienmunne hehkuttaa.
Pienmunne kertoo, että joukkueen tilanne näyttää niin hyvältä kuin se voi tammikuussa näyttää.
”Kilpailullinen arki varmistaa sen, että saamme varmasti tasaisesti hyvin suorittavan joukkueen, jossa jokainen on valmis tekemään kaiken voittamisen eteen.”
Pienmunne korostaa, että monelle joukkueessa edessä on täysin uusi sarjataso. Vauhti treeneissä on kovalla tasolla. Pre-seasonista mies odottaa nousujohteista.
”Valmennus saa varmasti puristettua meistä parhaan mahdollisen irti ja kun pääsemme pelitavan kanssa sinuiksi, niin meitä on kauden aikana todella vaikeaa voittaa.”
Juuso Yli-Rajala, laitapuolustaja
Juuso Yli-Rajala siirtyi Ilveksestä TPV:hen kaudeksi 2023, joten tekninen ja työtä pelkäämätön laitapuolustaja on ollut mukana Punakoneen molemmissa sarjanousuissa. Vastuuta on riittänyt joka kaudella, ja nyt on aika näyttää taidot uudella sarjatasolla.

Jasi Kinnunen, keskikenttä
Jasi Kinnunen on niin ikään todistanut aitiopaikalta TPV:n kaksi sarjanousua. Keskikentän rauhallinen dynamo on säästeliäs sanoissaan, mutta toimii kentällä kylmäpäisesti ketään kunnioittamatta.
Santeri Pitkäkoski, keskuspuolustaja
Ilves-taustainen Santeri Pitkäkoski liittyi Punakoneeseen kaudeksi 2024. Varmaotteinen puolustuksen keskustan kantava voima on saanut paljon vastuuta. Uhrautuvasti pelaava Pitkäkoski ei tule päästämään Ykkösessäkään vastustajien hyökkääjiä helpolla.
Kuvat: Jyri Haapanen
| 10.04.2026 09.55 | TPV hakee toista voittoa lauantaina |
| 05.04.2026 13.05 | TPV:lle voitto avausottelusta – nuorilta vahva esiinmarssi |
| 03.04.2026 12.19 | VJS vieraaksi kauden avaukseen: "Olemme valmistautuneet hyvin" |
| 02.04.2026 10.15 | Suomen Cupissa vastaan Tampere United – tiivis alkukausi Kaupissa! |
| 01.04.2026 17.00 | Otteluinfo TPV:n kotiotteluihin Kaupissa kaudella 2026 |
| 01.04.2026 14.30 | Suomen Cupin kolmannella kierroksella kohdataan Tampere United |