Tampereen Pallo-Veikot perustaa uudet ikäluokat ikäkausipuolelle vuosittain 7-8 vuotiaille.
Kaudelle 2026 perustetaan uudet ikäluokat 2019 (P7) ja 2018 (P8) syntyneille pojille. Kausi 2026 alkaa virallisesti loka-marraskuun vaihteessa 2025.
Lisäksi TPV perustaa aloittavan ikäluokan tytöille, pysy kuulolla!
Aloittavan ikäluokan toiminnan tavoitteena on saada lapset, mutta myös muu perhe, innostumaan jalkapallosta, sen harjoittelusta ja pelaamisesta sekä liikunnasta. TPV:ssä lapsi on keskiössä ja hänen kehittymisen jalkapallossa lisäksi, kasvatuksella ja kehittymisellä ihmisenä on tärkeä ja merkittävä rooli. Jalkapallossa lapsi oppii tärkeitä sosiaalisia-, vuorovaikutus- sekä ryhmässä toimimisen taitoja.
Aloittavat ikäluokat harjoittelevat 2 kertaa viikossa laadukkaissa olosuhteissa. Harjoitusrytmi talven ja kevään on tiistai ja torstai tai tiistai ja perjantai. Kesäkaudella treeniajat saattavat muuttua Palloliiton sarjojen eri pelipäivien vuoksi. Kuitenkin aloittavissa ikäluokissa pyritään pitämään harjoitusajat ja paikat suhteellisen vakioina. Toinen treeni on jalkapallotreeni ja toinen futsaltreeni. Talven pelataan Palloliiton Futsal sarjoja sekä jalkapalloa erilaisissa turnauksissa ja harjoituspeleissä. Kesäkaudella taas pelataan Palloliiton jalkapallosarjoja ja osallistutaan erilaisiin turnauksiin sekä pelataan myös harjoituspelejä. Toiminta on ympärivuotista ja kausi kestää loka-marraskuusta seuraavan vuoden syys-lokakuun vaihteeseen.
P7:lla (2019) on tapahtumia viikossa maksimissaan kaksi (kaksi harjoitusta tai yksi harjoitus ja yksi pelitapahtuma) ja P8:lla (2018) on tapahtumia maksimissaan kolme (kaksi harjoitusta + 1 mahdollinen pelitapahtuma).
TPV tarjoaa laadukasta jalkapallotoimintaa eri ikäisille ja erilaisille pelaajille. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni voisi pelata jalkapalloa mahdollisimman pitkään kunnianhimon tasosta riippumatta. TPV on jalkapallon erikoisseura, joka saa tamperelaiset tekemään yhdessä enemmän. Jalkapallo on enemmän kuin urheilua. Se kasvattaa ihmisiä, jotka haluavat onnistua yhdessä – jalkapallossa ja elämässä. TPV tarjoaa pelaajapolun aina edustusjoukkueeseen asti.
Alle 12 vuotiaiden poikien ja tyttöjen toimintaa johtaa seuran palkkaama junioripäällikkö yhdessä valmennusosaamisen kehittäjän (VOK) kanssa. Ikäluokkien vastuuvalmentajat ovat OTO-valmentajia tai seuran palkkaamia osa-aikaisia seuravalmentajia. Muu valmennustiimi ja taustaryhmä rakennetaan pääosin vapaaehtoisista (vanhemmista) valmentajista ja -toimihenkilöistä.
Joukkueeseen ilmoittautuminen on nyt auki. Pelaajat jatkavat normaalisti omassa Futisklubin/muun seuran joukkuetoiminnassa elo-syyskuun ajan. Kuitenkin ennen aloittavien ikäluokkien joukkueiden virallista toiminnan aloitusta pidetään kahden viikon tutustumisjakso (syyskuun loppupuolella) johon voi osallistua veloituksetta.
Ilmoittaudu toimintaan mukaan TÄSTÄ ja pysy mukana infoista ja aikatauluista! (tutustumisharjoituksiin tai -jaksolle osallistuminen ei sitouta toimintaan liittymiselle)
Tarkemmat aikataulut julkaistaan TPV:n kotisivuilla, sosiaalisessa mediassa ja ilmoitetaan ilmoittautuneille lähempänä!
Tervetuloa mukaan!
Lisätiedot ja kysymykset
Karim Benlamine
Junioripäällikkö
karim.benlamine@tpv.fi
0458755886
23.07.2025 22.54 | Ilmoittautuminen Talvitoimintaan on avattu! |
22.07.2025 14.03 | TPV perustaa syksyllä kaksi aloittavaa ikäluokkaa kaudelle 2026! |
18.07.2025 15.37 | Toimisto on suljettu 25.8.2025 asti |
08.07.2025 09.30 | TPV on Tähtiseura |
05.07.2025 15.52 | Loppukaudeksi miesten kotipeleihin viidellä kympillä! |
02.07.2025 12.00 | Tampereen Pallo-Veikot ja Brothers Parturi aloittavat yhteistyön |