TPV kävi lauantaina pelaamassa Raumalla harjoitusottelun. Paikallinen Pallo-Iirot kaatui ottelussa lukemin 1-3 (1-3).
TPV:ltä onnistuivat maalinteossa Toni Toijala, Aleksi Rantanen sekä Berkin Özcelik.
Päävalmentaja Markus Halmeen mukaan joukkue menee peli peliltä parempaan suuntaan.
”Kaverit alkavat löytämään toisiaan koko ajan paremmin. Pelitapamme on muuttunut viime kaudesta, ja se käy joukkueelle koko ajan selkeämmäksi.”
Lauantain peli oli valmentajan silmiin kaksijakoinen.
”Meillä oli hieman totuttelemista ulko-olosuhteisiin, sillä tuuli oli melko kova. Pelaaminen oli vähän hätäisen näköistä välillä ehkä juuri tästä syystä. Peli kuitenkin parani loppua kohden, varsinkin pallottoman pelaamisen ja puolustamisen osalta. Saimme pidettyä Iirot hyvin poissa paikoilta.”
Ensi lauantaina Seinäjoella TPV pelaa näillä näkymin viimeisen harjoitusottelunsa SJK Akatemian kakkosjoukkuetta vastaan.
”Sen jälkeen saadaan kunnon treeniä pari viikkoa. Mielestäni olemme ajoissa valmiita, ja joukkue odottaa kovasti tosipelejä”, Halme summaa tilanteen.
TPV:n kausikortit (sis. 9 runkosarjan kotiottelua, 2-3 jatkosarjan kotiottelua, mahdolliset Ykkösen nousukarsintaottelut 1-2 ott. + mahdolliset Suomen Cupin kotiottelut) hinta 99€. Alennusryhmät 79€.
Fyysinen kausikortti: https://tpv-kauppa.vilkas.shop/
Mobiilikausikortti: https://www.lippu.fi/artist/tpv/08.05.2025 10.18 | Suomen Cupissa vastassa SalPan kakkosjoukkue |
05.05.2025 11.04 | TPV haki taistelupisteet Porista |
28.04.2025 08.43 | Eric Bullock -show sähköisti kotiavauksen |
24.04.2025 13.33 | Kotiavauksessa juhlitaan 95-vuotiasta TPV:tä – vastassa PPJ Helsingistä |
23.04.2025 08.47 | TPV odotetusti jatkoon Suomen Cupissa |
13.04.2025 12.12 | TPV haki pisteet Kiffeniltä |