Viikonlopun kolmas sopimus on samalla siirtouutinen.
Alakerran keskustassa operoiva Kasper Kylen omaa Kakkosen kokemusta kahdestakin seurasta.
- Olen pelannut Kakkosta KaaPossa ja viime kaudet Kuopion Elossa. Töiden puolesta oli mahdollista muuttaa Tampereelle, ja halusin samalla pelata ainakin Kakkosen tasolla, Kylen kuvaa tilannettaan.
TPV vaikutti paikallisista vaihtoehdoista kiinnostavimmalta.
- Markus Halme toivotti tervetulleeksi treeneihin. Ilmeisesti kaikki meni hyvin, kun sopimusta tarjottiin.
Meno on maistunut 23-vuotiaalle puolustajalle talven aikana. Erityisesti toiminnan ammattimainen ote miellyttää.
- Joukkue vaikuttaa erittäin mukavalta ja eteenpäin pyrkivältä. Pelipaikoista on mukavasti kilpailua, mikä on hyvä juttu. Kuopiossakin homma hoitui hyvin, mutta täällä miellyttää määrätietoinen ote kaikkeen. Treeneissä on mukavasti intensiteettiä.
Bussimatkojen lyheneminenkin ilahduttaa tuoretta sopimuspelaajaa.
- Tänä vuonna tulee kohdattua täysin uusia joukkueita. On kivaa, kun välimatkat lyhenevät tässä lohkossa. Kuopiossa bussi tuli turhankin tutuksi, Kylen hymähtää.
03.07.2025 15.51 | Täysi pistepotti Jätkäsaaren trilleristä – asema sarjakärjessä vankistui |
26.06.2025 14.43 | Maalit jäivät puuttumaan – Kiffen vei pisteet mukanaan |
07.06.2025 13.40 | TPV:n hyökkäys ilmiliekeissä - HPS kotimatkalle tyhjin käsin |
03.06.2025 14.41 | TPV oli tehokkaampi ja vei pisteet |
29.05.2025 14.48 | TPV kaatui saappaat jalassa |
23.05.2025 21.33 | TPV selkeästi vahvempi Ratinan luonnonnurmella |