
TPV katkaisi tappioputkensa tärkeällä hetkellä. Sarjaa johtava OLS poistui lauantaina Kaupista yhden sarjapisteen kanssa. Ottelu päättyi lukemiin 2-2 (1-1).
TPV:n maaleista vastasivat Kasper Kylen sekä Samuli Sipilä. Kylen vei TPV:n 1-0 johtoon, ja Sipilä vastasi toisella jaksolla 2-2 tasoitusmaalilla.
Tulos antoi uskoa Punakoneen leirille, sillä maalinteko on tuottanut joukkueelle viime viikkojen aikana. Päävalmentaja Sebastian Bowles totesi ottelun jälkeen, että maalintekoon sekä erikoistilanteita treenattiin koko ottelua edeltävä viikko.
”Harjoitusten anti näkyi kentällä. Joukkue loi paikkoja, sai aikaiseksi vetoja ja teki maaleja”, Bowles hehkutti.

Parannettavaa Bowles löysi puolustuksesta. Päävalmentaja arvioi, että päästetyt maalit olivat helpohkoja.
”Meidän olisi pitänyt pystyä puolustamaan ne paremmin.”
Joka tapauksessa päävalmentaja piti joukkueen otetta aikaisempaa parempana. Töitä jatketaan vaivoja säästämättä.
”Otettiin iso askel oikeaan suuntaan. Nyt jatketaan töitä treenikentällä, ja jatketaan tästä ensi viikonloppuna Salpaa vastaan. Kiitos faneille upeasta kannustuksesta!”
TPV:n kausi jatkuu ensi viikonloppuna vierasottelulla Salossa. Ottelu alkaa lauantaina 23.5. kello 16:00. Tämän jälkeen on vuorossa derbyottelu Tampere Unitedia vastaan. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Tammelan Stadionilla perjantaina 29.5. kello 19:00.
Ennakkoliput Tampereen derbyyn lippupisteestä https://www.lippu.fi/event/tpv-miesten-ykkonen-tammelan-stadion-21474924/
Ottelun tilastot tarjoaa Festum Accounting.
TPV – OLS 2-2 (1-1)
1-0 17’ Kylen
1-1 42’ Raittinen
1-2 47’ Merikanto
2-2 78’ Sipilä
TPV:n kokoonpano:
1 Pazio
2 Rantanen
4 Ek
26 Pitkäkoski
33 Kylen
16 Anttila > 75’ 56 Ylinen
27 Toijala
8 Özcelik > 75’ 24 Rättäri
15 Bullock > 81’ 9 Mäentakanen
7 Kujala > 62’ 20 Jadama
11 Kostiainen > 62’ 34 Sipilä
Kuvat: Nea Ojala
