11
ELO
18.30
Edustus Miehet, Ykkönen

TPV - SalPa  

Tampere, Kauppi 3 TN

TPV haastaa kovan SalPan tiistaina

Miesten Ykkönen jatkuu kovalla vauhdilla. TPV:n kahden ottelun viikko alkaa jo tiistaina, kun Kauppiin saapuu SalPa. Ottelu alkaa tiistaina kello 18:30.

SalPa on sarjassa viidentenä, ja salolaiset ovat vahvasti tyrkyllä ylempään loppusarjaan. TPV on tällä hetkellä kymmenentenä, mutta edellä olevat seurat ovat käden ulottuvilla, jos hyvät suoritukset otteluissa jatkuvat.

TPV:llä on matkaa seuraavana tulevaan sarjan pohjimmaiseen kaksikkoon. KPV on seitsemän pisteen päässä. Lisäksi kokkolalaiset ovat ehtineet pelata yhden ottelun Punakonetta enemmän.

TPV on ollut viime ajat varsinkin kotonaan kova luu. Tilanne sarjataulukossa on korjaantunut pisteiden myötä, minkä myös kapteeni Juho Mattila vahvistaa.

”Tilanne on tällä hetkellä sarjatilanteen kannalta ihan hyvä, mutta lisäpisteitä tarvitaan edelleen, jotta tilanne pysyy hyvänä jatkossakin. Loppusarjassa on kuitenkin paljon kuuden pisteen pelejä”, Mattila korostaa.

TPV:ssä on menestyksen lisäksi ollut myös turbulenssia, mutta siitä on kapteenin mukaan selvitty hienosti.

”Tuntuu, että tilanne on nyt aivan vakaa ja arki rullaa, kuten pitääkin. Sen suhteen ei ole hätää.”

SalPaa Mattila kehuu laatujoukkueeksi, eikä lupaa helppoja pisteitä.

”Ollaan kuitenkin oltu kotipeleissä hyvässä vireessä, joten lupaavista asetelmista päästään peliin. Kannatus on ollut viime peleissä upealla tasolla ja on toivottavasti sitä nytkin.”

Tule kantamaan kortesi kekoon ja kannustamaan TPV voittoon.

Ennakkoliput https://www.lippu.fi/event/tpv-miesten-ykkonen-kaupin-jalkapallostadion-21475038/

Tee ottelustasi juhla ja hanki VIP-lippu!

Lauantaina on odotettavissa herkkua, sillä vastassa on paikallispeli sarjaa johtavaa Tampere Unitedia vastaan. Tässä ottelussa tarvitaan kovaa tukea, sillä Tamu on ollut kauden aikana todella vahva.