TPV joutui tekemään täyden iltapuhteen Kiffeniä vastaan, mutta riittävät tehot onnistuttiin puristamaan Punakoneesta ulos. Pisteet jäivät kotiin lukemin 3-2 (3-2).
Näennäisesti ilman panosta ottelussa pelannut Kiffen tuli Kauppiin asenteella, ja otti peliä hallintaansa alun tunnustelun jälkeen. Johtoon vieraat menivät Salomon Malikin puskulla boksista vartin kohdalla.
Sen jälkeen TPV pisti jalalla koreasti, ja tulosta syntyi kiivaalla tahdilla. Viiden minuutin sisällä maalisarakkeeseen nimensä merkkauttivat Rudi Dieter, Toni Toijala sekä Juuso Yli-Rajala.
Mikko Koivumäki toi Kiffenin maalin päähän kymmenisen minuuttia ennen taukoa. Toinen puoliaika sujui vieraitten hallitessa pääosin palloa, mutta kovin pahoille paikoille ei TPV Kiffeniä enää päästänyt.
Voitto varmisti Punakoneen paikan ylemmän loppusarjan kärkikaksikossa, joten Tampereella tullaan näkemään jatkopelejä kohti Ykkösen karsintoja.
Päävalmentaja Markus Halme totesi, että Kiffen tuli otteluun kunnon ryminällä.
”Me hävittiin tosi paljon kaksinkamppailuja ensimmäisellä jaksolla. Vähän tahmea aloitus meillä, ja Kiffen meni johtoon ansaitusti. Sitten kuuden minuutin aikana onnistui kaikki. Tuli riiston jälkeisiä nopeita kääntöjä, jotka on meidän vahvuus. Sen jälkeen päästettiin Kiffen mukaan vielä.”
”Toinen jakso oli aika hyvin meillä kontrollissa. Kiffen joutui pitämään palloa aika kaukana meidän maalista ja pyörittelemään. Kun pidettiin painetta, ei Kiffen löytänyt tarvittavia tiloja.”
Seuraava ottelu on vuorossa jo sunnuntaina, kun TPV pelaa HPS:n vieraana. Halme korostaa, että pelaajien rasitusta on seurattava ja mahdollisesti kuormaa tasattava.
”Tänäänkin meille tuli penkiltä miehet hyvin sisään. Onneksi terveystilanne joukkueessa on hyvä. Seuraava matsi on tosi tärkeä, ja HPS on hyvässä nosteessa. Meidän on nyt edettävä matsi kerrallaan. Sataprosenttinen fokus ensin HPS-peliin, eikä Ilves-matsia voi miettiä vielä.”
Maalivahti Niko Pienmunne kertoi, että Kiffen laittoi Punakoneen heti alusta tiukoille.
”Vähän vissiin tunnusteltiin, millainen peli tänään. Sitten tajuttiin, että pisteisiin tarvitaan satapinnainen suoritus. Ensimmäisen jakson maalien jälkeen puolustettiin tiiviisti, ja pidettiin kaveri aseettomana. Kyllä tää oli tasokas Kakkosen ottelu.”
”Se on hyvä, että kärki on tasainen, ja on loppuun asti pelattavaa. Viimeiseen kotimatsiin Ilvestä vastaan tarvitaan tänne hirveät mölinät, ja nyt on meidän vuoro olla kovempia.”
TPV:llä on siis jäljellä kaksi ottelua ennen jatkopelejä.
HPS – TPV su 14.9. klo 15:00
TPV – Ilves/2 su 21.9. klo 17:00
Ennakkoliput
Kuvat: Jarkko Isto