2
HEI
18.30
Edustus Miehet, Miesten Kakkonen

TPV - Tampere United  0 - 0

Tampere, Tammelan stadion TN

Pisteet jakoon Tampereen derbyssä

Kuvat Jarkko Isto & Jyri Haapanen

TPV ja Tampere United kohtasivat tiistaina toisen kerran tällä kaudella sarjapelin merkeissä. Ottelusta ei muodostunut pelillistä klassikkoa, vaan vastakkain oli kaksi tarkkaan pelaavaa joukkuetta. Kumpikaan ei mistään hinnasta halunnut hävitä ottelua. Pisteet jaettiin maalittoman tasapelin jälkeen.

TPV:llä vahvinta aikaa ottelussa olivat puoliaikojen alut, jolloin United pistettiin tiukoille. Jaksojen edetessä pallollinen peli hieman herpaantui. Varsinkin toisella jaksolla Tamu painoi päälle, muttei saanut varsinaisia huippupaikkoja.


Punakoneesta parhaimmat paikat oli Tuomas Lehdellä sekä Rudi Dieterillä. Kalle Kohonen torjui maalissa totutun varmasti, muttei joutunut venymään tällä kertaa mihinkään huippupelastuksiin.

Molemmat joukkueet saivat tyytyä pisteeseen. Sarjataulukon kärjessä on tiukkaa – sarjan kärkikuusikko mahtuu kolmen pisteen sisään. Tosin taulukko muovautuu keskiviikkona, kun lohkon pelejä pelataan lisää.

Kokonaisuudessaan leppeässä kesäillassa pelattu ottelutapahtuma oli onnistunut. Katsojia Tammelaan saapui mukavasti 1083.


Päävalmentaja Markus Halme ei todennut suoraan, onko hän pisteeseen tyytyväinen. Esityksestä jäi hieman sanottavaa, vaikka kentän laidalle näkyi paljon hyvää.

- Aloitimme molemmat puoliajat tosi hyvin. Ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuudessaan meiltä paljon parempi. Toisen jakson alkukin oli oikein terävä, mutta sitten oma pallollinen tekemisemme hieman unohtui. Hyökkäyksemme jäivät turhan lyhyiksi, emmekä malttaneet pelata rauhallisesti.

Halme keräsi myös paljon positiivisia asioita Punakoneen pelistä.

- Saimme varsinkin ensimmäisellä jaksolla hyviä erikoistilanteista, joista olisi voinut kieltämättä iskeä. Kaikki pelasivat hienosti joukkueelle, ja puolustimme hyvin. On myös hieno homma, että pelaajia alkaa tulla takaisin. Akseli Keso sai tänään kauden ensimmäiset minuutit, eikä pelaamattomuus näkynyt. Myös Jasi Kinnunen alkaa päästä intin jälkeen vauhtiin.


Seuraavaksi Punakoneella on edessä kova haaste. Ensi maanantaina isäntänä on VJS, joka on lohkon kovakuntoisin joukkue.

- Vantaalla tulee olemaan kova peli, sillä VJS on hienossa formissa. Vieraspeliin on saatava kova taisteluilme. Uskon, että pojat tsemppaavat tähän peliin täysillä, Halme päättää.

TPV:n kokoonpano:

Kalle Kohonen
Lauri Seppälä
Mauno Siren
Santeri Pitkäkoski
Eino-Veikko Ek
Tomi Ylinen
Akseli Keso > 72’ Jasi Kinnunen
Tuomas Lehti > 83’ Ville Puustinen
Rudi Dieter > 72’ Miska Huttunen
Antti Kujala
Roope Kostiainen > 83’ Emenike

Sami Maja
Wihtori Vänttinen
Tomas Rantala

Tilastot

0 - 0

Tampere United
(0-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista