
TPV:n miesten edustusjoukkue jatkaa sunnuntaina harjoitusotteluitaan. Pirkkahalliin saapuu vieraaksi niin ikään Ykkösessä tulevalla kaudella pelaava PKKU. Harjoitusottelu alkaa sunnuntaina 8.2. kello 16:30 Pirkkahallissa.
Viime viikonlopun harjoitusottelu Salossa SalPaa vastaan jouduttiin perumaan pakkasen vuoksi. Kylmät ilmat ovat aiheuttaneet päänvaivaa joukkueille laajemminkin.
Päävalmentaja Sebastian Bowles kertoo, että ulkotreenaamisessa ei oteta säästä johtuvaa loukkaantumisriskiä. Eteenpäin mennään turvallisuus ja joukkueen terveys edellä.
”Viimeisessä treenisessiossa ennen PKKU-ottelua katsotaan varmaan pääasiassa videoita. Pyritään löytämään sieltä asioita, joita halutaan peleissä nähdä.”
Bowles sanoo, että tästä eteenpäin maalivahdit pelaavat harjoitusotteluissa täysiä otteluita. Kenttäpelaajissa pyritään sen sijaan edelleen menemään kahden joukkueen taktiikalla.
”Pian aletaan kuitenkin kuormittamaan tiettyjä pelaajia enemmän, ja saavuttamaan täyttä pelikuntoa.”
PKKU:sta Bowles sanoo, että vastaan tulee nuori joukkue, jossa on hyvä junioritoiminta ja laadukkaita pelaajia.
”Me mennään ottelussa omat tavoitteet edellä. Puolustuspelaamista halutaan saada paremmaksi, joten siihen keskitytään erityisesti”, Bowles painottaa.
Sunnuntaina kello 16:30 alkavaan otteluun on vapaa pääsy. Paikalla on TPV:n kahvikioski. Tervetuloa viihtymään tammikuiseen jalkapallotapahtumaan!
Liity 360 muun TPV-kannattajan seuraan ja osta itsellesi kausikortti! Kausikortit nyt vain 69€!
Seuraa aidon tamperelaisen jalkapallokulttuurin sanansaattajan matkaa Miesten Ykkösessä.
Lippupisteessä voit maksaa ostoksesi kulttuuriedulla! Älä jätä etujasi makaamaan, vaan hanki koko ensi kaudeksi mukavaa sisältöä elämääsi.