TPV T13 on mennyt eteenpäin kauden aikana. Uusia pelaajia on saatu rinkiin vuoden mittaan. Toiminta on kehittynyt kasvun myötä orgaanisesti.
TPV T13 on jatkuvasti kehittyvä joukkue, jossa asiat tehdään täysillä, mutta hyvällä fiiliksellä. Joukkueesta löytyy tällä hetkellä pelaajia useasta eri ikäluokasta. Monipuolisuus on joukkueella rikkaus, sillä joukkueessa panostettu hyvään yhteishenkeen ja pelaajat ovat viihtyneet joukkueessa loistavasti.
Juniorikoordinaattori Jukka Erämon mukaan T13 hakee mukaan edelleen vuosina 2010-2012 syntyneitä tyttöjä.
- Tällä kaudella pelaamme T13 Kakkosessa ja T14-13 Futisliigassa. Ensi kaudella olisi hienoa saada lisää pelaajia, jotta voimme osallistua 11v11 sarjaan 2010/11 syntyneille sekä 8v8 sarjaan 2012/13 syntyneille, Erämo avaa joukkueen tavoitteita.
Tuloksellisesti kausi on ollut pelatuissa sarjoissa hyvä. Peli on kehittynyt hienosti kauden aikana. T13 Kakkosessa joukkue on voittanut kaikki kolme peliään syyskaudella.
Joukkue harjoittelee kolme kertaa viikossa. Lisäksi tavoitteellisille pelaajille on kehityksen tueksi Akatemia-treenit. Tämän päälle pelataan vielä otteluita. Talvella pelataan myös futsalia.
- Kaikille pelaajille pyritään tarjoamaan omaa tasoaan vastaavia kehittäviä pelejä, Erämo kertoo.
T13 tekee tiivistä yhteistyötä P13 -joukkueen kanssa. Tämä mahdollistaa entistä monipuolisemman harjoittelun.
- Haluamme kehittää pelaajia monipuolisesti eteenpäin. Pelaajien tukena on myös erityistä valmennusta maalivahdeille sekä fysiikkavalmennusta.
Erämo kutsuu pelaajia tutustumaan T13 -joukkueen toimintaan taustoista riippumatta.
- Kaikkein tärkeintä on, että löytyy tahtoa kehittyä pelaajana. T13 on kiva ja monipuolinen ryhmä, jossa on hienoa tavoitella omaa huippusuoritusta.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Puh. 040 748 9869
jukka.eramo@tpv.fi
15.08.2024 08.09 | T13 kehittyy ja kasvaa |
07.08.2024 08.27 | HOX! Avoimia treenejä uusille pelaajille ⚽️ |