Smeets ja Ylinen jatkavat edustuksessa

Tommi Smeets 3

 

TPV on tehnyt vuoden sopimuksen Tommi Smeetsin (24) kanssa ja kahden vuoden sopimuksen Tomi Ylisen (22) kanssa. Smeets on ollut edustusjoukkueessa kaudesta 2012 alkaen ja Ylinen kaudesta 2016.

-Tommi on tunnollinen harjoittelija ja johtajatyyppi erinomaisena kamppailijana. Hän on tasaisen hyvä jokaisella osa-alueella. Tomi on niinikään ahkera harjoittelija, hyvä selustan puolustaja ja hän omaa hyvän potkutekniikan, luonnehtii päävalmentaja Anssi Ylinen.

Tommi Smeets on TPV:n juniorikoulun kasvatti. Hän liittyi jo nelivuotiaana Lentävänniemen kaupunginosajoukkueeseen ja on siitä lähtien edustanut ainoastaan TPV:tä. Miesten edustusjoukkueen harjoitusrinkiin hän nousi jo vuonna 2011 ja pelasi kauden viimeisessä ottelussa tultuaan vaihdosta kentälle. Kaudesta 2012 alkaen Smeets on ollut joukkueen runkopelaajia.

Kausina 2015, 2016 ja 2017 hän pelasi kaikissa otteluissa täydet minuutit. Viime talvi kului opiskelijavaihdossa Hollannista, josta hän palasi heinäkuussa. Ensimmäisessä pelissä heinäkuun puolivälissä hän pelasi puolet, mutta tämän jälkeen jokaisessa ottelussa kertyi täydet minuutit.

- Olen valmis tekemään kovaa työtä niin harjoituskaudella kuin kesälläkin. Kun viime vuonna tulin kesken kauden mukaan, niin nyt on mukava päästä vetämään ehjä harjoituskausi ennen Ykkösen käynnistymistä, Smeets sanoo.

Tomi Ylinen on edustanut TPV:tä 15-vuotiaasta eli vuodesta 2011 alkaen. 19-vuotias keskikenttäpelaaja oli kaudella 2015 muutaman viikon mukana edustuksen harjoituksissa ja istui penkillä yhdessä ottelussa. Läpimurto tapahtui seuraavalla kaudella alkuvuoden armeija-ajasta huolimatta. Peliaikaa kertyi kahdeksassa ottelussa. Kaudella 2017 Ylinen oli kentällä 17 ottelussa ja päättyneellä kaudella 20 ottelussa.

- Hienoa jatkaa tutussa ympäristössä ja odotan innolla ensi kautta. Kaikkien pelaajien on tehtävä töitä, jotta menestymme kovemmalla sarjatasolla. Jokaista peliä lähdemme voittamaan, sillä urheilussa kaikki on mahdollista. Meidän on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei menestys jää kiinni ainakaan harjoitusmäärästä ja laadusta, Ylinen sanoo.

Teksti ja kuvat: Ismo Alhoniemi
Tomi Ylinen 1

 

Sopimusuutinen Jari Nikkila
22.07.2019

Jari Nikkilä TamU:n harjoitusvahvuuteen

in Edustus uutiset
TPV Jaro 1
18.07.2019

Puolustaminen ei ole kohdillaan

in Edustus uutiset
Ennakko 1 TPV Jaro 17
17.07.2019

Jesse Oksanen: kaikki laitettava peliin

in Edustus uutiset
EIF TPV KANSI
13.07.2019

TPV pelasi laiskoilla jaloilla

in Edustus uutiset
Mauro Severino sopimusuutinen 12
12.07.2019

Mauro Severino palasi TPV:hen

in Edustus uutiset
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

           

     

     
     
  Keskiö logo2  
     
  #1 TUOMAS KARJANLAHTI  
     
     
  Tammelan voima vector  
     
  #5 TOMMI SMEETS  
     
     
  MP yhtymä  
     
  #6 JARI NIKKILÄ   
     
     
  koulutettu hieroja P Koivunen  
     
                       #7 TUOMAS LÄHDESMÄKI  
     
     
  tullin sauna logo  
     
  #9 ARJAN GOLJAHANPOOR  
     
     
  Satakunnankadun hammaslaakarit2  
     
  #10 PAAVO NÄYKKI   
     
     
  vimarak 1  
     
  #12 ANTTI KUUSINEN  
     
     
  Turva  
     
  #14 EETU RÄISÄNEN  
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #17 JESSE OKSANEN   
     
     
  Vilkaslogo  
     
  #19 HAKIM BELBACHIR  
     
     
  Teraselementtilogo  
     
  #20 EETU KOLU  

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.