Tommin unelma on lähellä toteutua

TPV GBK 1

Kaudesta 2012 alkaen Tommi Smeets on TPV:n edustuksen pelaajana tavoitellut nousua Ykköseen. Nyt se on lähempänä kuin koskaan aiemmin, kun nousun kannalta ratkaiseva ottelu MYPA:a pelataan lauantaina Tammelan stadionilla.

- Tuntuu todelta hienolta. Olen pitkään pelannut ja aina ole haaveillut mahdollisuudesta päästä tappelemaan siitä Ykkösen paikasta. Olemme tehneet paljon töitä tämän eteen ja takana on pitkä kausi, joten toivottavasti palkinto odottaa meitä lauantaina, Smeets sanoo.

Numerolla 5 pelaava Tommi Smeets nousi TPV:n miesten edustusjoukkueen harjoitusrinkiin vuonna 2011 eli 17-vuotiaana ja pelasi kauden viimeisessä ottelussa tultuaan vaihdosta kentälle. Kaudesta 2012 alkaen Smeets on ollut joukkueen runkopelaajia. Kausina 2015, 2016 ja 2017 hän pelasi kaikissa otteluissa täydet minuutit.

- Minä olen tällainen TPV:n junnuputken läpi kulkenut pelaaja, sanoi Smeets elokuun alussa tpv.fi:n haastattelussa.

Smeetsin mukaan nousukarsinnan ottelut ovat ainutlaatuisia tapahtumia, joita moni ei pääse koskaan pelaamaan ja kokemaan. Ensimmäisessä karsintaottelussa Myllykoskella oli ekstralataus ja niin Smeets kuin koko odottaa innolla pääsyä ensi lauantain pelaamaan noususta. Ensimmäinen karsintaottelu olisi ollut voitettavissa ja Smeets huomauttaakin, että ”aina on parannettavaa”.

- Ensimmäiseen kohtaamiseemme verrattuna meidän on Tammelassa oltava valmiita heti alkuvihellysestä lähtien. Myllykoskella olimme alussa unessa ja ehkä hiukan jännitimmekin, joten emme saaneet peliä rullaamaan välittömästi alusta alkaen.

Puoliajalla kopissa joukkue puhui muun muassa siitä, että paljon parempaan pelaamiseen on mahdollisuudet.

- Kyllähän sen sitten toisella puoliajalla näkikin. Otimme pelin haltuumme ja sen jälkeen näyttikin jo tosi hyvältä. Jopa harmitti, ettei sitä voittoa saatu mukaan. Jos etukäteen olisi kysytty, että otatteko tasapelin vieraissa, niin moni olisi varmaan ajatellut, että ”mikä ettei. Hyvä tuloshan se olisi”. Pelin jälkeen tasapeli jäi hiukan harmittamaan, koska meillä oli paikkoja tehdä toinenkin ja jopa kolmaskin maali, Smeets sanoo.

Tasapelistä huolimatta Smeets pitää joukkueen lähtöasemia hyvinä toiseen ja ratkaisevaan otteluun.

- Meillä on tehnyt se tärkeä vierasmaali, mutta kaikki on vielä auki. Meidän on tosin tehtävä täysi työ sen eteen, että otamme paikan ensi kaudeksi Ykköseen mutta hyvin luottavaisena oman tekemisemme voimaan lähdemme otteluun, Smeets sanoo.

TPV-MYPA lauantaina 13.10. klo 15 Tammelan stadion

Teksti ja kuva: Ismo Alhoniemi

Puffi TPV Haka 17
17.06.2019

Ennen derbyä tehdään hyvää

in Edustus uutiset
Topi Jarvi 1
17.06.2019

Topi Järvi ja TPV purkivat sopimuksen

in Edustus uutiset
MG 0552 rajattu
16.06.2019

TPV otti ISON voiton KTP:stä

in Edustus uutiset
Ennakko 1 TPV KTP 15
15.06.2019

”Ei huono aloitus, mutta ei hyväkään”

in Edustus uutiset
Kuva 1
09.06.2019

Myllykoskellakin tuli tasapeli

in Edustus uutiset
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

           

     

     
     
  Keskiö logo2  
     
  #1 TUOMAS KARJANLAHTI  
     
     
  Tammelan voima vector  
     
  #5 TOMMI SMEETS  
     
     
  MP yhtymä  
     
  #6 JARI NIKKILÄ   
     
     
  koulutettu hieroja P Koivunen  
     
                       #7 TUOMAS LÄHDESMÄKI  
     
     
  tullin sauna logo  
     
  #9 ARJAN GOLJAHANPOOR  
     
     
  Satakunnankadun hammaslaakarit2  
     
  #10 PAAVO NÄYKKI   
     
     
  vimarak 1  
     
  #12 ANTTI KUUSINEN  
     
     
  Turva  
     
  #14 EETU RÄISÄNEN  
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #17 JESSE OKSANEN   
     
     
  Vilkaslogo  
     
  #19 HAKIM BELBACHIR  
     
     
  Teraselementtilogo  
     
  #20 EETU KOLU  

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.