TPV:llä edessä tuplaottelu viikonloppu vieraskentillä

Ensin lauantaina TPV kohtaa Porin stadionilla FC Jazzin joka on herännyt todella taistelemaan sarjapaikastaan heikon alkukauden jälkeen.

FC Jazz pelasi pitkään alakanttiin ja lähes koko menneen sarjakauden joukkue on pysynyt putoamisviivan alapuolella. Nyt kuitenkin voittojen tielle palannut joukkue on kaatanut viimeisessä kolmessa ottelussaan niin KäPan, FC Espoon kuin BK-46:n. Näillä voitoilla Porilaiset ovat hinanneet itsensä jo putoamisviivan yläpuolelle haastamaan loppukauden taistelussa Peimari Unitedin ja Tampere Unitedin. Joukkue on kasannut 14 ottelusta 5 voittoa, 1 tasapelin ja 8 tappiota joilla kertyy yhteensä 16 pistettä.

Kevät kierroksella Tammelan stadionilla FC Jazz kesti hyvin TPV:n vauhdissa mukana ja oli jopa lähellä lisämaalejakin ottelussa. Samoin oli TPV:llä paikkansa iskeä osumia mutta kummankaan joukkueen viimeistely ei toiminut haluttuun malliin. Tuolloin Jari Nikkilä iski komealla vaparilla TPV:n johtoon ottelun 55 minuutilla mutta johto ei loppuun asti kestänyt kun Joonas Meura iski ottelun tasoihin kun 84 minuuttia oli pelikellossa.

 

jazz 4
Kevätkierroksen ottelussa Jari Nikkilän vapari painuu ylänurkkaan

 

FC Jazz menetti yhden tuon ottelun hahmoista paikalliskilpailijan riveihin kun Samu-Petteri Mäkelä siirtyi elokuun alkupäivinä sarjakärki MuSaan. Mäkelä oli tuolloin joukkueen paras maalintekijä  kuudella osumalla pelaamassaan 13 ottelussa. Samalla myös Ilveksen lainapelaaja Martti Haukioja palasi takaisin Tampereelle. Sen sijaan SJK:n organisaatiosta Poriin matkasi Arttu Aromaa loppukauden mittaisella lainasopimuksella. Viime otteluissa FC Jazzin maalinsylkijäksi on löytynyt hyökkääjä Juho Lehtonen jonka kanssa saa olla varuillaan kun kahteen viimeiseen otteluun on tullut tulosta neljän maalin verran.

 

jazz 1
Toni Kuusela ja Jari Nikkilä ottivat mittaa toisistaan kevään ottelussa

 

TPV on myös kaatanut vastustajansa kolmessa perättäisessä ottelussa kun tappio niskassaan kentältä on poistuneet EsPa, Peimari United ja TamU. Varsinkin ottelu Peimari Unitedia ja TamUa vastaan olivat vahvoja näyttöjä TPV:n iskukyvystä. Ensin Sauvossa TPV olisi voinut iskeä rumatkin lukemat taululle mutta tuolloin vielä jäi muutama namupaikka käyttämättä. Sen sijaan TamU kaadettiin tyylipuhtaasti Tammelassa huikean yleisömäärän edessä 4 - 0 ekä paikalliskilpailijalle jäänyt ottelusta mitään käteen. TPV oli ottelussa joka osa-alueella edellä eikä TamU onnistunut löytämään keinoja murtamaan TPV:n uusiksi mennyttä puolustusta.

TPV taistelee edelleen lohkon kärkipaikasta eikä kärkipaikalla oleva MuSa ole kuin kolmen pisteen päässä. Sarjataulukossa väliin mahtuu vielä FC Viikingit ja SalPa. TPV:n maalipörssin kärkipaikalla sauhuaa juurikin FC Jazzista Tampereelle siirtynyt Waltteri Riihimäki joka on iskenyt jo 6 maalia. Riihimäkeä säestää viidellä osumallaan varusmiespalvelustaan suorittava Salomo Ojala. Heidän perässään väijyvät Rudi Dieter (4 maalia) ja Mika Ahonen joka on iskenyt 4 osumaa neljään otteluun. TPV onkin tehdyissä maaleissa 31 osumalla lohkon kärjessä jaetulla ykköspaikalla MuSan ja BK-46:n kanssa.

TPV:n kannattajat järjestävät otteluun kannattajamatkan joka lähtee Keskustorilta vanhan kirkon vierestä lauantaina klo 15:00. Mukaan mahtuu vielä innokkaita matkalaisia. Lisätietoa kannattajamatkasta : http://www.tpv.fi/index.php/uutiset-edustus/582-kannattajamatka-poriin-fc-jazz-tpv-otteluun-toteutuu

 

PaRi TPV

 

Sunnuntaina alkaa vuorostaan Suomen Cup TPV:n osalta kun joukkue matkaa Jyväskylään Palokan Riennon A-junioreiden vieraaksi Palokan tekonurmelle. PaRi-A juniorit pelaa keski-suomen piirin viitosta ja ovat sarjassaan toistaiseksi sijalla seitsemän. Linkistä sarjataulukkoon: https://www.palloliitto.fi/keski-suomi/pelitoiminta/tulospalvelu/jalkapallo-2017-piiri/miehet?&ksjp17&M5

Sunnuntaisen cupin otteluun on vapaa pääsy.

Suomen Cupin ottelu pelataan Palokan tekonurmella sunnuntaina 13.8 klo 19.30 alkaen.

 

Jari Myllyniemi 1
18.03.2019

Jari Myllyniemi palasi lääkäriksi

in Edustus uutiset
TPV Mariehamn 3
16.03.2019

TPV haastoi loppuun asti

in Edustus uutiset
Sopimusuutinen Roope Kostiainen 2
15.03.2019

Roope Kostiainen liittyi TPV:n miehistöön

in Edustus uutiset
Ennakko TPV IFK Mariehamn
15.03.2019

TPV kohtaa liigan IFK Mariehamnin

in Edustus uutiset
Eetu ja Turva
13.03.2019

Vakuutusyhtiö Turvan ja TPV:n yhteistyö jatkuu

in Seuratiedotteet
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET
     
     
  Keskiö logo2  
     
  #1 TUOMAS KARJANLAHTI  
     
     
  Tammelan voima vector  
     
  #5 TOMMI SMEETS  
     
     
  MP yhtymä  
     
  #6 JARI NIKKILÄ   
     
     
  tullin sauna logo  
     
  #9 ARJAN GOLJAHANPOOR  
     
     
  Turva  
     
  #14 EETU RÄISÄNEN  
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #17 JESSE OKSANEN   
     
     
  Vilkaslogo  
     
  #19 HAKIM BELBACHIR  
     
     
  Teraselementtilogo  
     
  #20 EETU KOLU  

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.