TPV nuorella ryhmällä Poriin

IMG 7985

© Ismo Alhoniemi 

 

TPV jatkaa kauteen valmistautumista kovalla haasteella – lauantaina Porissa Paltsareita isännöi Ykkösessä pelaava MuSa. Porilaiset ovat vakiinnuttaneet paikkansa Ykkösessä, sillä kahdella kaudella runkosarjan loppusijoitus on ollut viides. Nuorella TPV-ryhmällä tulee olemaan vastassaan oikukkaan kevätsään lisäksi vahva joukkue, joten oppia on tarjolla roppakaupalla.

MuSan runko on säilynyt viime kaudesta sangen hyvin ja joukkueen vahvistukset on yleensä noukittu tarkalla sihdillä – esimerkkinä viime kausina loistavasti onnistuneet japanilaispelaajat. MuSa on vahva porukka, jota vastaan erikoistilanteissa tarvitaan erityistä kovuutta. Lauantain pelissä ei anteeksi pyytelemällä tulla juhlimaan.

TPV:llä on ristinään edelleen loukkaantumisia ja myös muita poissaoloja sattuu juuri tälle viikonlopulle. Matkaan lähteekin mukaan pari uutta kasvoa A-junioreista ja yleisesti ottaen kentällä tullaan näkemään nuorta voimaa.

Päävalmentaja Mikko Innasen mukaan Poriin lähdetään pelaamaan omaa peliä ja ottamaan vastaan arvokasta kokemusta. Otteluraportti tulee löytymään näiltä sivuilta mahdollisimman pian matsin jälkeen.

IMG 8546
17.10.2021

Taukojohto ei pitänyt Grania vastaan

in Edustus uutiset
IMG 7605
15.10.2021

TPV kauden viimeiselle vierasreissulle

in Edustus uutiset
IMG 7859
11.10.2021

TPV seurasi nousujuhlia vierestä

in Edustus uutiset
IMG 7113
08.10.2021

Sarjataso vaihtuu, mutta me tulemme takaisin

in Edustus uutiset
IMG 6507
04.10.2021

Haastattelussa Granit Shala ja Mikko Innanen

in Edustus uutiset
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

           

     

     
     
     
     
     
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #9 ANTTI KUJALA  
     
     
   ABS1  
     
   #15 ROOPE TUOMI  
     
     
  PHILIKIVI  
     
   #23 FARHAD RAHIMI  
     
     
  Jussi Kuitunen  
     
  #25 JUHO MATTILA  
     
     
  Pispalan pulteri 01 2020 kopio  
     
  TPV:N NÄLKÄISIMMÄN PELAAJAN PALKITSEE  
     

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.