Juho Mattila paikkaamaan edustuksen puolustajapulaa

Puolustaja Juho Mattila paikkaamaan miesten edustuksen topparipulaa. 190-senttinen Mattila (24) on pelannut kuluvan kauden TPV:n miesten kakkosjoukkueessa Kolmosessa. Toppari tulee toistaiseksi tuuraamaan puolustajapulaa muutaman ottelun ajaksi. Ardian Kovaqin ulosajon myötä seurannut yhden ottelun pelikielto ja kapteeni Jari Nikkilän loukkaantuminen merkitsi, että joukkueessa oli enää yksi pelikelpoinen toppari eli  juuri 16 vuotta täyttänyt Elias Valli. 

- Lupasin keväällä, että jos tilanne vaatii niin tulen auttamaan joukkuetta jos tämänlainen tai muu vastaavan tapainen tilanne osuu kohdalle, Mattila tuumaa.

Mattila on pelannut kakkosjoukkueessa yhtä lukuunottamatta kaikissa peleissä täydet minuutit. Kakkosjoukkue on tällä hetkellä Kolmosen B-lohkossa sijalla 4 ja saalistanut jo kahdeksasta ottelusta viisi voittoa sekä yhden tasurin ja kaksi tappiota. Kolmosessa pelataan ensin yksinkertainen sarja ja senjälkeen kuusi parasta jatkaa yläloppusarjaan johon TPV:n kakkosjoukkue tähtää. Vielä ei ole täysin varma yläloppusarjapaikka, mutta paljon ei tarvitse enää pisteitä paikan varmistumiseen saada. 

 

juho mattila 2

IMG 3038 kopio
23.10.2021

TPV valmiina kauden päätökseen

in Edustus uutiset
IMG 8546
17.10.2021

Taukojohto ei pitänyt Grania vastaan

in Edustus uutiset
IMG 7605
15.10.2021

TPV kauden viimeiselle vierasreissulle

in Edustus uutiset
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

           

     

     
     
     
     
     
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #9 ANTTI KUJALA  
     
     
   ABS1  
     
   #15 ROOPE TUOMI  
     
     
  PHILIKIVI  
     
   #23 FARHAD RAHIMI  
     
     
  Jussi Kuitunen  
     
  #25 JUHO MATTILA  
     
     
  Pispalan pulteri 01 2020 kopio  
     
  TPV:N NÄLKÄISIMMÄN PELAAJAN PALKITSEE  
     

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.