tule yhteistykumppaniksi 1200

Tommi Smeets: tiukka tilanne on voimavara

Tommi Smeets 1.10.209

 

MYPA:n ja TPV:n kohdatessa toisensa perjantaina Myllykoskella kyse ei ole TPV:n kannalta aivan täysin tulos tai ulos -ottelusta. Tuloksesta riippuen viimeiselle kierrokselle saatetaan ladata iso määrä jännitystä, tunnetta ja odotuksia.

- Pisteitä on otettava ja mielellään ne kolme pistettä olisi mukaan Tampereelle saatava. Tiukka tilanne tuo meille lisää taisteluhalua ja uutta voimavaraa, sanoo TPV:n kapteeni Tommi Smeets.

Tommi Smeets ja koko joukkue tietävät, että kauden toiseksi viimeisestä ottelusta on haettava pisteet. Voitto nostaa TPV:n kahdella pisteellä ohi MYPA:n, tappio lisää myllykoskelaisten kaulaa neljään pisteeseen eli saavuttamattoman suureksi sarjassa pysymisen kannalta.

- Toki tasapelillä jää vielä pelattavaa viimeiseen otteluun, mutta elämä helpottuisi suuresti voiton myötä. Pelaajasta riippuu, kuinka meistä kukin kokee perjantaisen veitsi kurkulla -ottelun, mutta tiedän jokaisen tässä joukkueessa pelanneen kovia otteluita ja olleen tiukoissa paikoissa. Perjantaina kentälle juoksee latautunut joukkue, Smeets sanoo.

Kokeneena pelaajana Smeets uskoo tiukan tilanteen tuovan TPV:n pelaajille lisää taisteluhalua ja uutta voimavaraa. Cup-ottelua muistuttava tilanne tarjoaa pelin aikana erilaisia vaihtoehtoja sen mukaan, onko joukkue johdossa tai häviöllä. Ei ole yllätys, että johdossa oleva joukkue ryhtyy jäähdyttämään peliä ottelun loppuvaiheessa.

- On aivan luonnollista, että johdossa oleva joukkue ryhtyy varmistelemaan johtoasemaansa ja suojelemaan kaikin tavoin johtoaan. Jos johtomaali tulee ottelun alussa, niin missään tapauksessa me emme saa lähteä peruuttelemaan vaan peli on pelattava erotuomarin päätösvihellykseen asti. Liialla puolustamisella ei välttämättä saada toivottua tulosta, Smeets huomauttaa.

Smeets odottaa isoista panoksista huolimatta nähtävän hyvätasoinen ottelu, jossa on paljon kaksinkamppailuja ja viimeiseen asti pelaamista.

- Varmaankaan ei tule yhtäkään sellaista tilannetta, jossa toinen antaa periksi, sanoo Smeets.

Perjantaisen ottelu panoksen suuruus ei MYPA:n ja TPV:n osalta ole ainutlaatuinen. Kerrasta poikki -tilanne oli kyseessä myös Ykkösen kaksiosaisen nousukarsinnan viimeisessä kohtaamisessa viime vuoden lokakuussa. Voitto jälkimmäisessä ottelussa toi TPV:lle paikan Ykköseen, johon myöhemmin nousi MYPA:kin.

- Nousukarsinnat huomioiden olemme kohdanneet MYPA:n neljästi. Saldona on kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä, joten olemme onnistuneet hyvin. En näe mitään syytä, miksi emme pelaisi hyvin tälläkin kertaa, toteaa Smeets.

Teksti ja kuva: Ismo Alhoniemi

20.05.2020

Kevätkokous to 4.6.20 klo 18:00

in Seuratiedotteet
16.04.2020

TPV kaupassa uusia tuotteita

in Seuratiedotteet
06.04.2020

Tiedote Korona-tilanteen vaikutuksesta Futisklubiin

in Futisklubi uutiset
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

           

     

     
     
  MP yhtymä3  
     
  #6 JARI NIKKILÄ   
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #7 JESSE OKSANEN   
     
     
  TV400x400    
     
  #10 PAAVO NÄYKKI   
     
     
  Pispalan pulteri 01 2020 kopio  
     
  TPV:N NÄLKÄISIMMÄN PELAAJAN PALKITSEE  
     

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.