Puolustaminen ei ole kohdillaan

TPV Jaro 1

 

Viime kaudella Kakkosessa TPV päästi koko sarjan vähiten maaleja. Tällä kaudella Ykkösessä tahti on ollut ihan jotain muuta. Torstainen kotitappio 0-2 (0-2) FF Jarolle tarkoittaa sitä, että joukkueelle on neljässä peräkkäisessä ottelussa tehty 12 maalia. Päävalmentaja Anssi Ylisen mukaan TPV:llä ei kaikesta huolimatta ole niin hyviä pelaajia, että vastustaja voidaan päästää 2-0 -johtoon.

TPV:llä oli  torstaisessa kotiottelussaan FF Jaroa vastaan ensimmäisen 15 minuutin jälkeen omat hetkensä saada jopa kolme pistettä. Kun ensimm'inen vartti oli pietarsaarelaisten näytöstä, muuttui peli vähitellen TPV:n saadessa pelijuonesta kiinni. TPV pystyikin entistä paremmin tekemään pelaamisen pietarsaarelaisille vaikeaksi. Etenkin Paavo Näykki oli mainiolla pelipäällä ja pääsi ensimmäiseen läheltä piti -tilanteeseen 24 pelatun minuutin jälkeen.

Jaro oli ensimmäisellä jaksolla sen verran parempi, että tauolle mentiin sen ansaitussa johdossa kahden maalin turvin. Jaron ensimmäinen maali syntyi jo 15 minuutin pelin jälkeen Jahir Barraza Floresin toimesta ja toinen 43. minuutilla Anthony Olusanyan viimeistellessä. Sen sijaan toisella jaksolla pietarsaarelaiset eivät lievästä pelinhallinnastaan huolimatta saaneet tehtyä maaleja. Vaikka niitä ei tehnyt TPV:kään, oli sen pelaaminen toisella jaksolla ensimmäistä puoliskoa parempaa.

- Jaro oli alussa paljon parempi ja saikin tehtyä maalin. Tauolla puhuimme, että vaikka meillä on hyviä pelaajia paljon, eivät he kuitenkaan niin hyviä ole, että voimme päästää naapurin 0-2 – johtoon. Kenttätasapaino ei pitänyt, koska 45 minuutin aikana Jaro teki kaksi maalia, sanoi TPV:n päävalmentaja Anssi Ylinen.

Toiseen jaksoon mies oli paljon tyytyväisempi, jo yksin sen vuoksi, ettei Jaro tehnyt yhtään maalia.

- Kyllähän meilläkin paikkoja oli. Mauro on tuonut mukanaan mahdollisuuden ja vaihtoehdon nopeisiin tilanteenvaihtoihin ja pelaamaan leveydessä, Ylinen huomautti.

Ylinen tunnusti, ettei TPV:n peli ole tällä hetkellä kuosissa. Huolissaan ei Ylinen kuitenkaan ole, vaan uskoo pelaamisen jokaisella osa-alueella parantuvan askel askeleelta.

Mauro Severino osoitti nopeutensa

Edellisessä ottelussa EIF:ä vastaan TPV:n paluumuuttaja Mauro Severino tuli vaihdosta kentälle, mutta Jaro-ottelussa 20-vuotias nuorukainen pelasi täydet minuutit. Tosin ei mitenkään näkyvästi, vaikka pystyikin muutaman kerran osoittamaan nopeutensa. Parhaan tilaisuutensa Severino sai tunnin pelaamisen jälkeen, mutta maalivahti Ville Seppä onnistui vangitsemaan pallon ennen Severinon laukaisua.

Severino uskoo omankin tehon löytyvän yhteisharjoittelun myötä. Takana on vasta muutama harjoitus, joten yhteispeli ei voikaan olla sellaista, mitä se on pitkään yhdessä pelanneilla pelaajilla.

- Tämä peli tuntui paremmalta kuin Tammisaaren peli. Paikkoja oli paljon ja niistä olisi voinut kyllä laittaa pallon maaliin, mutta tämä on jalkapalloa. Uskon vahvasti seuraavan pelin menevän jo paremmin, Severino sanoi

Käcko kummissaan omiensa virheistä

Jaron parhaaksi pelaajaksi valittu maalivahti Ville Seppä huomautti palkinnonsaajan voineen hyvin olla kuka tahansa puolustuksesta. Seppä totesi lehdistötilaisuudessa joukkueena voitettavan ja joukkueena hävittävän.

- Ensimmäisen vartin pystyimme luomaan painetta TPV-päätyyn ja vastahyökkäyksiin joukkue lähti nopeasti. Toinen maali hiukan helpotti meidän oloamme ja menemistä toisella puoliskolle. Toisella jaksolla peli oli paremmin hallussamme, Seppä sanoi.

Jaron valmentaja Niklas Käcko oli tyytyväinen luonnollisesti ensimmäiseen maaliin, mutta sen jälkeen tapahtui jotain sellaista, mitä hän ei kyennyt selittämään.

- Periaatteessa maalin syntymisen jälkeen meidän olisi pitänyt pystyä jatkamaan samanlaista pelaamista, mutta me ryhdyimmekin tekemään paljon virheitä ja menetimme palloja. Onnella ja tuurilla oli osuutta, kun TPV ei päässyt tekemään maaleja, Käcko sanoi.

Rehellisenä valmentaja Käcko totesi yllättyneensä joukkueensa 0-2 -maalista.

- Siinä vaiheessa se ei ollut ansaittu. Toiselle jaksolle tulimme minimoimaan riskinottamisen ja pitämään palloa itsellämme, totesi Käcko.

TPV:n kaksi seuraavaa ottelua ovat AC Kajaania vastaan vieraissa ja kotona MYPA:a vastaan. Todellisia ”kuuden pisteen otteluita”. Kajaanilla on 11 pistettä kuten TPV:lläkin ja MYPA pitää perää kymmenellä pisteellä. Kumpikin on pelannut ottelun TPV:tä vähemmän. AC Kajaani kohtaa EIF:n 20.7. ja MYPA Kymenlaakson Derbyssä KTP:n 22.7.

- Meidän on vain jaksettava uskoa itseemme ja omaan tekemiseemme. Koko joukkueen on entistä paremmin puolustettava omaa maalia ja kun paikkoja syntyy, on niistä kyettävä tekemään maalit nykyistä paremmalla tehokkuudella. Mitä enemmän saamme paikkoja, sitä enemmän teemme maaleja, Mauro Severino sanoi.

Tästä pääset Ykkösen sarjataulukkoon:
https://www.palloliitto.fi/miesten-ykkonen/tilastot

TPV:n kokoonpano

1 Karjanlahti Tuomas, 2 Saarinen Juho, 5 Smeets Tommi, 10 Näykki Paavo, 13 Ositashvili Giorgi, 16 Oras Riku (17 Oksanen Jesse 79´), 21 Ahonen Mika, 23 Rantala Joonas (9 Goljahanpoor Arjan 57’), 25 Mattila Juho, 26 Severino Mauro, 28 Karimäki Iiro.

Teksti: Ismo Alhoniemi
Kuvat: Tapio Kalliomäki

TPV Jaro 2

EIF TPV 4
14.09.2019

”Me emme ole luovuttaneet”

in Edustus uutiset
Ennakko EIF TPV 3 13
13.09.2019

Heinäkuussa katsottiin vierestä, nyt ei enää

in Edustus uutiset
TPV Oulu 1
07.09.2019

TPV otti ison taisteluvoiton

in Edustus uutiset
TPS TPV 1
31.08.2019

TPV:n kiri ei riittänyt Turussa

in Edustus uutiset
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

           

     

     
     
  Keskiö logo2  
     
  #1 TUOMAS KARJANLAHTI  
     
     
  Tammelan voima vector  
     
  #5 TOMMI SMEETS  
     
     
  MP yhtymä  
     
  #6 JARI NIKKILÄ   
     
     
  koulutettu hieroja P Koivunen  
     
                       #7 TUOMAS LÄHDESMÄKI  
     
     
  tullin sauna logo  
     
  #9 ARJAN GOLJAHANPOOR  
     
     
  Satakunnankadun hammaslaakarit2  
     
  #10 PAAVO NÄYKKI   
     
     
  vimarak 1  
     
  #12 ANTTI KUUSINEN  
     
     
  Turva  
     
  #14 EETU RÄISÄNEN  
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #17 JESSE OKSANEN   
     
     
  Vilkaslogo  
     
  #19 HAKIM BELBACHIR  
     
     
  Teraselementtilogo  
     
  #20 EETU KOLU  
     
     
  Buffet sisu  
     
  #21 Mika Ahonen  

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.