Naisilta jäi pisteet pohjoiseen

Jo etukäteen hankalaksi tiedetty Rops osoitti vahvuutensa ja piti
pintansa kotikentällään. Hyvissä olosuhteissa pelattu ottelu
päättyi  loppujen lopuksi kotijoukkueen 3-0 voittoon.

Ensimmäisellä jaksolla ottelu pysyi erittäin tasaisena kummankin
joukkueen puolustaessa suht.passiivisesti. Jakson parhaat paikat
syntyivät vierasjoukkue TPV:n toimesta, kun pari kertaa vastahyökkäys
painui perille asti. Näissä kuitenkin Rops-vahti venytti hyvän
torjunnan. Kotijoukkue tyytyi pyörittelemään peliä puolessa
kentässä TPV-puolustuksen toimiessa asiallisesti. Jakson ainoa maali
nähtiin kaukolaukauksesta seuranneesta kulmapotkusta. Aika "kerran
kaudessa" - tyylinen pusku kaarsi korkeassa ja hitaassa kaaressa yli
maalivahti Haikan. Maalin syntyaika 42`, joten tauolle siirryyttiin
nopeasti tämän jälkeen.


Toinen jakso alkoi hyvin pitkälti samoissa tunnelmissa. Vierasjoukkueen
pallolliset jaksot olivat hieman kotijoukkueen vastaavia lyhyempiä,
mutta kummassakin päässä vältyttiin parhailta maalipaikoilta.
Ottelun paras maalipaikka nähtiin, kun vaihdosta kentälle astunut
Sonja Enqvist tarjoili Tintti Kurtille paikan vasemmalta. Viimeistely
matalaaan keskitykseen ei tällä kertaa kuitenkaan onnistunut.
Välittömästi tämän jälkeen Rovaniemeläiset päätti hyökkäyksen
jälleen kaukolaukaukseen, joka palasi ylärimasta peliin.
TPV-puolustajan seuratessa katseella palloa osuivat hänen ja
vastustajan hyökkääjän jalat toisiinsa ja pallo vietiin pilkulle.
Pilkun varmasti sisään viimeisteli Ropsin Leila Haapea.

Loppukirin jääädessä tänään tehottomaksi hyvästä paineesta
huolimatta oli ottelu kääntymässä lopullisesti kotijoukkueelle.
Ottelun lopussa pari kertaa läpiajosta yrittänyt kotijoukkue onnistui
vielä kertaalleen ja näin ottelun lopputulos 3-0 varmistui.

Vielä ei jänne kestänyt puolustamalla täyttä peliä. Lähellä oli,
mutta yksi puolikas virhe riitti tänään, kun vastustaja teki siitä
seuraanneesta puolikkaasta paikastaan maalin. Keskittymistä,
keskittymistä ja vielä kerran.. Omista paikoista pitää maalata
tehokkaammin, jotta puolustajillekkin voidaan se yksi virhe sallia.
Esitys kokonaisuudessaan kuitenkin oli rohkaiseva ja kokonaisuuden
kehittymistä osoittava.

Seuraava ottelu pelataan Tampereella, kun Lamminpäähän lauantaina
saapuu klo.17 alkavaan otteluun Tuwe turusta.

Tervetuloa kannustamaan kotijoukkue voittoon!

 

Ottelun tilastot : https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&769545&N1

 

© Copyright 2017 Tampereen Pallo-Veikot ry. All Rights Reserved.