Kakkosjoukkue jatkoi voittojen tiellä - TKT kaatui runsasmaalisessa ottelussa 3-5

TPV oli ottelussa hallitsevampi osapuoli ja jo toisessa ottelussa peräkkäin onnistuttiin iskemään vastustajan verkkoon viisi osumaa. Ottelun erikoisuutena oli, että TPV:n avauskokoonpano oli tismalleen sama kuin voitokkaassa PJK-ottelussa, normaalisti punapaitojen kokoonpano vaihtelee melkoisesti ottelusta toiseen.
 
TKT kuitenkin aloitti maalinteon jo heti viidennellä minuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta, kun TPV:n puolustus purki pelivälineen keskelle pariinkymmeneen metriin. Isäntien Ville Korpela lähetti vastapalloon painavan kudin keskelle maalia. Epäonnekkaasti pallo otti kimmokkeen TPV-pelurista ja painui ohi voimattoman TPV-maalivahti Miika Kalliomäen. TPV vastasi vartin pelin jälkeen niin ikään kulmapotkusta kun Matias Erkkilän antama kulmuri leijaili takatolpalle Teemu Syrjäselle, joka ei aikaillut vaan ampui ykkösellä TKT-pelurin längistä tasoituksen. 
Punapaidat siirtyivät johtoon noin viisi minuuttia tästä, kun Waltteri Riihimäki vapautti vasemmalta laidalta Ville Vähäsen maalintekoon. Tauolle mentiin kuitenkin tasatilanteessa 2-2, kun puoliajan viimeisellä minuutilla TKT onnistui keskialueella prässäämään pallon pois TPV:ltä ja pelasi laidan kautta nopean hyökkäyksen maalin eteen, josta Kalle Sintonen sai laittaa tyhjiin.  
 
Toisella jaksolla isännät olivat aseettomia, kun TPV heilutti ottelun tahtipuikkoa. Waltteri Riihimäen johtomaalin TKT onnistui vielä kerran tasoittamaan, tällä kertaa rangaistuspotkusta. Mutta vaihdosta kehiin tullut Henri Kulmala oli sähäkällä pelipäällä ja ratkaisi ottelun viimeisen vartin aikana kahdella maalillaan lähietäisyydeltä.
 
TPV pieni       
 
 
Kolmonen 16.5.2017 19:15 Pyynikki TN, TKT - TPV/2  3 - 5 (2-2)
 
 

Tilastot:

5 min            1 - 0  Ville Korpela
15 min          1 - 1  Teemu Syrjänen (Matias Erkkilä)
21 min          1 - 2  Ville Vähänen (Waltteri Riihimäki)
45 min          2 - 2  Kalle Sintonen
62 min          2 - 3  Waltteri Riihimäki (Valtteri Salomaa)
69 min          varoitus Teemu Syrjänen
69 min          3 - 3  Ville Korpela rp.
72 min          varoitus Jonne Innala
76 min          varoitus Valtteri Salomaa
80 min          3 - 4  Henri Kulmala (Salim Seddiki) 
83 min          3 - 5  Henri Kulmala (Eemil Pasanen)
 

TPV:n kokoonpano :

1 Miika Kalliomäki mv
4 Eemil Pasanen
6 Topias Laine
16 Teemu Syrjänen
20 Onni Heinonen
21 Valtteri Salomaa 
29 Iiro Karimäki
32 Arttu Mättö 'C' 68min -> 27 Salim Seddiki
44 Waltteri Riihimäki
70 Ville Vähänen 65min -> 34 Henri Kulmala
92 Matias Erkkilä 46min -> 18 Jonne Innala
 
Vaihdossa lisäksi:
7 Tommi Virtanen
8 Tommi Sääksi
24 Pyry Virtanen
26 Sami Maja
 

Pöytäkirja Tasossa

 
© Copyright 2017 Tampereen Pallo-Veikot ry. All Rights Reserved.