Riku Oras ja TPV sopimukseen

Sopimusuutinen Riku Oras 2

 

Keskikentällä pelaava Riku Oras liittyy torstaina allekirjoitetulla yhden vuoden sopimuksella TPV:n miehistöön. Helsingissä syntynyt Oras pelasi kaudet 2017 ja 2018 Tampere Unitedissa. Viime kauden 20 ottelussa hän teki kaksi maalia ja pelasi joukkueen toiseksi suurimman minuuttimäärän.

- Minulla on hyvät tuntemukset ja olen iloinen tästä sopimuksesta. Uusi ympäristö haastaa tekemään parhaani ja haluan antaa kaikkeni tämän joukkueen eteen, sanoo Oras.

Kausilla 2017 ja 2018 Riku Oras (25) oli Tampere Unitedin runkopelaajia. Tampereen yliopistossa kasvatustieteitä opiskeleva Oras oli vuoden 2017 syyskuusta viime vuoden huhtikuuhun opiskelijavaihdossa Winchesterissä Iso-Britannissa. 40 000 asukkaan kaupungissa, joka aikoinaan oli myös maan pääkaupunki Oras pelasi jalkapalloa ja futsalia yliopiston joukkueissa.

- Aika Winchesterissä oli hyvä kokemus paitsi jalkapalloilijana, niin myös sosiaalisesti ja akateemisesti. Pelasin koko ajan ja se kehitti, Oras sanoo.

Päävalmentaja Anssi Ylisen mukaan Oras on työteliäs, halukas oppimaan uutta ja erittäin aktiivinen liikkumaan kentällä.

- Riku pelaa kaiken aikaa joukkueelle. Hän on sosiaalinen ihminen, joka tulee hyvin toimeen muiden kanssa, Ylinen sanoo.

TPV:n uusin pelaaja määrittelee itsensä nimenomaan joukkuepelaajaksi, joka antaa kaikkensa joukkueen eteen. Oras sanoo tulleensa urheilullisesti laadukkaaseen joukkueeseen, joka harjoittelee hyvin ja on yhtenäinen. Oraksen mukaan pelaajat ovat sitoutuneet tekemään parhaansa. Niin Oras kuin koko joukkue ovat uuden edessä valmistauduttaessa Ykkösen kauteen.

- Ensi kaudesta on vaikea sanoa mitään, mutta ilman muuta kovia otteluita on odotettavissa. Ykkösessä on joukkueita, jotka tavoittelevat nousua Veikkausliigaan.

Oras siirtyi 15-vuotiaana helsinkiläisestä FC Kontusta HIFK:hon. Ennen Tampereelle muuttoaan hän pelasi myös Gnistanissa.

Teksti ja kuva: Ismo Alhoniemi

Sopimusuutinen Juho Saarinen 1
22.01.2019

Juho Saarinen tekee paluun Ykköseen

in Edustus uutiset
Sopimusuutinen Juho Mattila
21.01.2019

Juho Mattila jatkaa Punaisissa

in Edustus uutiset
Sopimusuutinen Eetu Kolu 16
16.01.2019

Tuttu K-kolmikko jatkaa TPV:ssä

in Edustus uutiset
15.01.2019

TPV:n Suomen Cup ottelut suorana Ruudusta

in Edustus uutiset
Sopimusuutinen Mauno Siren ja Antti Kuusinen 15
15.01.2019

Pitkäaikaiset ystävät TPV:n uusimmat pelaajat

in Edustus uutiset
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET
     
     
  MP yhtymä  
     
  #6 JARI NIKKILÄ   
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #17 JESSE OKSANEN   
     
     

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.