Tämä kaksikko tekee työtä maalivahtien hyväksi

Juhis ja Kalle 2
 
Maailman jalkapalloperheeseen kuuluu edelleen kosolti joukkueita, joissa 21 pelaajalla on kaksi valmentajaa, mutta kahdella pelaajalla ei ensimmäistäkään. Näitä kahta pelaajaa kutsutaan maalivahdeiksi. TPV:ssä tilanne on toinen.
 
- Enää ei riitä entinen molari ampumassa maalivahdille. Kehittyminen vaatii koulutettuja ihmisiä, joiden tehtävänä on valmentaa maalivahteja, sanovat TPV:n maalivahtivalmentaja Kalle Heltonen ja Juha Seppälä.
 
TPV:llä on laskutavasta riippuen neljästä kuuteen maalivahtivalmentajaa. Miesten edustusjoukkue on vähintäänkin Kakkosessa harvinaisuus kahdella maalivahtivalmentajallaan. Kovin yleinen luku tämä ei ole liigassa ja Ykkösessäkään. Seuran halu panostaa myös maalivahtien kehittämiseen junioreista alkaen kertoo paljon tämän päivän jalkapallosta ja siitä, mitä tarkoitetaan termillä "uuden koulukunnan maalivahti". 
 
- Maalivahtien valmennus on kymmenessä vuodessa edistynyt Suomessa, mutta kansainvälisesti olemme silti vielä jäljessä. Ennen maalivahdin kanssa työskenteli entinen maalivahti laukoen palloja molarille, nyt esimerkiksi me kaksi olemme osa valmennustiimiä, sanoo Kalle Heltonen.
 
Monet entiset ja ennen kaikkea nuoret entiset maalivahdit hakevat valmennusoppia ja koulutusta jopa ulkomailta. Ura tolppien välissä saattaa loppua 25-vuotiaana, koska halutaan systemaattisesti ryhtyä kehittämään itseään maalivahtien valmentajana.
 
Edustuksen toinen maalivahtivalmentaja Juha Seppälä luonnehtii maalivahteja yksilöurheilijoiksi joukkueurheilussa.
 
- Hyvä valmentaja ottaa huomioon maalivahditkin, mutta kehittyminen ja tavoitteellinen harjoittelu vaativat oman maalivahtivalmentajan. Onhan selvää, ettei valmentaja pysty panostamaan maalivahteihin riittävästi, koska hänen tehtävänsä on ihan jotain muuta, Seppälä sanoo.
 
Kehittyminen vaatii oman valmentajan
 
Sanonta "tolpat ovat maalivahdin parhaat kaverit" on tietysti humoristinen, mutta kuvaa silti tilannetta. Kehittyminen maalivahtina vaatii oman valmentajan, oman harjoittelun. Heltosen ja Seppälän mukaan maalivahdin pelaamisen muuttaminen ei onnistu ilman maalivahtivalmentajaa.
 
- Jokainen joukkue tarvitsee hyvän maalivahdin ja hänellä on iso merkitys modernissa jalkapalloilussa. Maalivalmentajan merkitys ja tehtävä riippuvat maalivahdeista, mutta pitkälle tässä on kysymys yksilöurheilijan valmentamisesta, Seppälä sanoo.
 
- Juniori-ikäinen maalivahti tarvitsee luonnollisesti erilaista valmennusta, kuin esimerkiksi meidän kolme kokenutta maalivahtia. Silti maailman paraskin maalivahti tarvitsee jonkun, joka työskentelee hänen kanssaan, tukee ja keskustelee, sanoo Heltonen.
 
TPV:n edustuksen harjoitusten alussa Heltonen ja Seppälä pitävät omaa valmennustaan Miika Kalliomäelle, Tuomas Karjanlahdelle ja Henri Savolaiselle. Yhdessä vaiheessa kolmikko liittyy osaksi koko joukkueen harjoittelua, mutta silloinkin Heltonen ja Seppälä seuraavat tarkasti maalivahtien työskentelyä ja kommentoivat sekä antavat ohjeita.
 
Valmentajakaksikko näkee valmennustilanteella olevan myös suuri henkinen merkitys.
 
- Valmennusuhde on läheinen, koska esimerkiksi meillä on vain kolme pelaajaa. Me pystymme kaiken aikaa keskustelemaan ja huomioimaan maalivahdit yksilöinä. Hyvä valmentaja osaa ruokkia maalivahdin kehittymistä ja keskustella paljon, Seppälä sanoo.
 
Moderni maalivahti ei ainoastaan torju
 
Tulevissa jalkapallon MM-kilpailuissa on paljon 1980-luvulla syntyneitä maalivahteja. Neljän vuoden kuluttua kisoihin osallistuvista maalivahdeista suuri osa on syntynyt 1990-luvulla. TPV:n kaksikko puhuu näistä nuorista "uuden sukupolven maalivahteina".
Jalkapalloilun vallannut uusi maalivahtikoulutus lähtee maalivahdin muuttuneesta roolista ja hyvän maalivahdin vaatimuksista. Moderni maalivahti näkee edessään olevan kentän kuin shakkilaudan.
 
- Maalivahdin on mietittävä pelin etenemistä "monta siirtoa" eteenpäin ja ajateltava, kuinka pelaajat sijoittuvat muutaman hetken kuluttua. Maalivahdilla on oltava ymmärrys siitä, mitä jokaisella pelipaikalla tehdään ja hänen on osattava ohjata peliä, sanoo Heltonen.
 
Teksti ja kuvat: Ismo Alhoniemi
 
Mv Miika Kalliomäki
 
Mv Henri Savolainen

Mv Tuomas Karjanlahti

Gio sopimusuutiseen
14.12.2018

Giorgi Ositashvili jatkaa TPV:ssä

in Edustus uutiset
Tuomas Lahdesmaki 10
10.12.2018

Tuomas Lähdesmäki liittyi joukkueeseen

in Edustus uutiset
Jesse Oksanen sopimus 8
09.12.2018

”Olen onnellinen, kun saan jatkaa”

in Edustus uutiset
TPV NOPS 1
08.12.2018

TPV näytti tasoeron Pirkkahallissa

in Edustus uutiset
Sopimus Joonas Rantala 7
07.12.2018

Joonas Rantala jatkaa Punaisissa

in Edustus uutiset
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET
     
     
  MP yhtymä  
     
  #6 JARI NIKKILÄ   
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #17 JESSE OKSANEN   
     
     

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.