Sunnuntaina Kaupissa haetaan neljättä peräkkäistä

Ennakko TPV JBK
 
TPV:n miesten edustusjoukkue on päässyt hyvään vauhtiin Kakkosen ensimmäisillä kierroksilla. Neljättä peräkkäistä voittoaan joukkue hakee seuraavan kerran sunnuntaina pietarsaarelaista JBK:ta vastaan.
 
- Jokaisesta ottelusta haemme voittoa, mutta tässä tavoitteessa onnistuminen vaatii taistelua joka hetki ja henkistä kovuutta , sanoo päävalmentaja Anssi Ylinen.
 
Sunnuntaina klo 18.30 Kaupin urheilupuiston harjoituskentälle saapuu TPV:n  vieraaksi pietarsaarelainen JBK, joka on lohkossa yhdeksäntenä. Neljästä ottelusta se on voittanut yhden ja maalisuhde on 6-7. 
 
Sarjataulukko ei aina kerro ehdotonta totuutta. Päävalmentaja Anssi Ylisen mukaan JBK on sijoitustaan parempi joukkue, joka on neljän kierroksen aikana kohdannut hyviä joukkueita. Ylinen muistuttaa pietarsaarelaisillakin olevan kova halu saada itselleen kolme pistettä.
 
- JBK on liikkuva ja täynnä nuoruutta. Se on hyvin energinen joukkue, Ylinen sanoo.
 
Ylinen toivoo TPV:n jatkavan sunnuntaina samalla taistelevalla pelityylillä, jota on nähty kolmessa ensimmäisessä ottelussa. Taisteleminen joka pallosta ja jokaisessa tilanteessa antaa mahdollisuuden menestyä eli voittaa. Ylinen on tyytyväinen pelaajien otteisiin harjoituksissa ja otteluissa sekä hyvään puolustamiseen. Yhdenkään pelaajan sitoutuminen ja harjoitusinto eivät ole jättäneet toivomisen varaa. 
 
- Pelimme on edistynyt jokaisessa ottelussa, mutta löysäilyyn meillä ei ole varaa eikä pienintäkään mahdollisuutta. Koska joukkueiden väliset erot ovat pienet, vaatii voittaminen henkistä kovuutta. Hyvin pitkälle puhutaan korvien välisestä alueesta silloin, kun taidot ovat riittävän hyvät, mutta silti vaaditaan työtä edelleen kehittymiseen ja parantamiseen, Ylinen sanoo.
 
Ylinen haluaa muistuttaa yhdestä tärkeästä asiasta, kun ruoditaan joukkueen peliesityksiä.
 
- Viime kauden joukkueesta lähti tai lopetti pelaamisen kymmenen pelaajaa, joiden yhteinen ottelu- ja kokemusmäärä on valtavan iso. Lisäksi kaksi pelaajaamme on edelleen loukkaantuneina.
 
JBK on nuorten perustama joukkue 
 
 JBK perustettiin Pedersöre Café-kahvilassa 14.12.1944 pidetyssä kokouksessa. Kutsua olivat noudattaneet 28 innokasta nuorta, mutta heistä kahdeksan oli liian nuoria osallistuakseen seuran perustamiseen. Osallistujat päättivät perustaa Pietarsaareen uuden jalkapalloseuran, jonka nimeksi tuli Jakobstads Bollklubb.
 
Seuran ensimmäinen virallinen ottelu pelattiin 10.5.1945 NIK:ta vastaan Uudessakaarlepyyssä. Joukkueen kapteeni Lasse Hellund sai kunnian tehdä seuran ensimmäisen maalin lopputuloksen ollessa JBK:n voitto maalein 3-1.
 
Kaudesta 1999 lähtien pietarsaarelaiset ovat pelanneet Kakkosessa ja Kolmosessa. Kaudet  1999–2011 joukkue oli Kakkosessa, 2012–2013 Kolmosessa ja 2014–2015 taas Kakkosessa. Kauden 2016 joukkue pelasi Kolmosessa, mutta nousi nopeasti takaisin Kakkoseen, jossa pelaa nyt siis toista peräkkäistä kautta.
 
Tampereen kaupungin liikuntapalvelujen päätöksen seurauksena Kaupin harjoituskentällä joudutaan pelaamaan jo toisen kerran. Pysäköintipaikkoja löytyy Kauppi Sport Centerin edestä, jalkapallokenttien ja pesäpallostadion vierestä sekä hiihtostadion huoltorakennuksen vierestä.
 
TPV:n kokoonpano
3 Kovaqi Ardian, 4 Eino-Veikko Ek, 8 Mohamed Koroma, 9 Eric Bullock, 11 Näykki Paavo, 13 Ositashvili Giorgi, 14 Räisänen Eetu, 17 Oksanen Jesse, 18 Salonen Ville, 19 Syrjänen Teemu, 20 Kolu Eetu, 22 Karjanlahti Tuomas, 23 Rantala Joonas, 25 Mattila Juho, 28 Iiro Karimäki, 26 Salomaa Valtteri, 29 Savolainen Henri, 56 Ylinen Tomi.
 
Päävalmentaja Anssi Ylinen, valmentaja Mikko Innanen.
 
 
Liput:
Aikuiset 10 €
Alennusryhmät 7 € *
Alle 10-vuotiaat ilmaiseksi
Kaikki TPV juniorit jäsenkortilla ilmaiseksi 
 
Kausikortti: 
Aikuiset 100 €
Alennusryhmät 70 € *
Kaikki TPV juniorit jäsenkortilla ilmaiseksi 
 
Ennakkomobiililiput: 
Aikuiset 10 € 
Alennusryhmät 7 € *
Kaikki TPV juniorit jäsenkortilla ilmaiseksi 
*Alennusryhmiin kuuluvat eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet sekä 10 - 17 -vuotiaat. Alennusryhmiin oikeuttava todistus esitettävä lippua/korttia hankkiessa sekä otteluissa lipuntarkistuksen yhteydessä.
 
Teksti ja kuva: Ismo Alhoniemi
Gio sopimusuutiseen
14.12.2018

Giorgi Ositashvili jatkaa TPV:ssä

in Edustus uutiset
Tuomas Lahdesmaki 10
10.12.2018

Tuomas Lähdesmäki liittyi joukkueeseen

in Edustus uutiset
Jesse Oksanen sopimus 8
09.12.2018

”Olen onnellinen, kun saan jatkaa”

in Edustus uutiset
TPV NOPS 1
08.12.2018

TPV näytti tasoeron Pirkkahallissa

in Edustus uutiset
Sopimus Joonas Rantala 7
07.12.2018

Joonas Rantala jatkaa Punaisissa

in Edustus uutiset
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET
     
     
  MP yhtymä  
     
  #6 JARI NIKKILÄ   
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #17 JESSE OKSANEN   
     
     

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.