TPV hakee kolmea pistettä Ruotsin puolelta

Lipu rajattu

TPV:n ensimmäinen virallinen peli ulkomailla toteutuu sunnuntaina,  kun tamperelaiset astuvat junaan ja viiden tunnin kuluttua nousevat siitä pois Kemissä. Sen jälkeen vielä linja-automatka Ruotsin puolelle Haaparantaan (Haparanda) pelaamaan kotijoukkuetta torniolaista TP-47:ää vastaan. 
 
Lähtökohta otteluun on tässä: kaksi ottelua pelannut TPV on voittanut molemmat, kolmen ottelun TP-47 hävinnyt kaikki.

Ennakkoasetelmissa ja puhtaasti numeroiden valossa TPV tekee kolmen pisteen pitkän matkan sarjaotteluun Ruotsin puolelle. TPV:n maalisuhde on 5-0, torniolaisten 0-10. Näin yksinkertainen ja päivänselvä tilanne ei kuitenkaan ole. Päävalmentaja Anssi Yliselle olisi kauhistus, jos joukkue lähtisi otteluun takki auki ja valmiina voittajana.
 
- Jokainen ottelu on erilainen ja jokainen ottelu on pelattava tuomarin päätösvihellykseen asti. Vasta sen jälkeen näkee lopputuloksen. Hyvästä kauden aloituksesta huolimatta meidän on oltava nöyriä ja tehtävä töitä, Ylinen sanoo.
 
TP-47 ei ole kolmessa ottelussa tehnyt maaleja. SJK Akatemia voitti torniolaiset 4-0, GBK 5-0 ja viimeksi OLS 1-0.  TPV voitti ensimmäisellä kierroksellaan Kuopiossa KuFun 2-0 ja ensimmäisessä kotiottelussaan PK-37:n 3-0.
 
Kahdessa ensimmäisessä ottelussa TPV on osoittanut puolustuslinjan toimivan laadullisesti hyvin ja aktiivisesti. Paras osoitus löytyy tietysti numeroista eli ei päästettyjä maaleja. Hyökkäyksten laadussa ja pelinrakentamisessa on edelleen toivomisen varaa.
 
- Puolustamisesta olen iloinen, sillä otteluja on vaikea voittaa, jos omiin menee kaksi maalia tai enemmän. Yhdellä päästetyllä maalilla ottelua kohti kyllä pärjää. Kun kaudella 2016 sijoituimme toiseksi, tehtiin meille 22 ottelussa vain 22  maalia. Sen sijaan viime kaudella meille tehtiin 40 maalia eli lähes kaksi maalia ottelua kohti, Ylinen sanoo.
 
TP-47:ää vastaan tamperelaiset lähtevät tutulla ryhmityksellä 4-4-2. Ylisen mukaan peliä on pysyttävä nopeutettamaan ja saatava pallollinen pelaaminen sellaiselle tasolle, jossa hyviä maalintekotilanteita pystytään rakentamaan jatkuvasti.
 
TP-47:n juuret ovat rautateillä
 
Kotijoukkue Tornion Pallo -47:n juuret sijoittuvat maamme sodanjälkeiseen nousukauteen, jolloin Tornion VR-Urheilun piirissä toimineet miehet haaveilivat omasta seurasta vuoden 1947 loppupuolella. Syitä ja vaikuttimia oman seuran perustamiseen oli useita: jalkapallojen ostoon annettiin lupa vain virallisille seuroille Palloliitosta, organisoituun sarjapelaamiseen hyväksyttiin ainoastaan rekisteröidyt seurat sekä hienoinen henkinen kilpailuasema  saaressa sijaitsevan Tornion keskustan ja maan puolen välillä loivat suotuisan maaperän uuden palloiluseuran perustamiselle. 
 
VR:n olemassaololla oli merkittävä vaikutin TP-47:n alkutaipaleella. Lahjoitetut pelitarvikkeet, oikea jalkapallo siinä mukana sekä pieni rahallinen pesämuna antoivat uudelle seuralle hyvän alkupotkun.
 
TP-47 pelasi Veikkausliigassa kausilla 2004 ja 2005.  Seuran tunnetuimpia kasvatteja ovat Suomen maajoukkueessakin esiintyneet Teemu Tainio ja Henri Sillanpää. Tainio pelasi urallaan pääsarjatasolla Suomessa, Ranskassa, Englannissa, Alankomaissa ja Yhdysvalloissa. Hän kuului vuosien ajan Suomen maajoukkueen avainpelaajiin. Viime kaudeksi Tainio siirtyi valmentajaksi entiseen seuraansa Hakaan.
 
TPV:n aloituskokoonpano
3 Adrian Kovaqi, 4 Eino-Veikko Ek,  8 Mohamed Koroma, 9 Eric Bulloc, 11 Paavo Näykki, 13 Giorgi Ositashvili, 14 Eetu Räisänen, 22 Tuomas Karjanlahti, 25 Juho Mattila, 28 Iiro Karimäki, 56 Tomi Ylinen.
Vaihtopelaajat:
17 Jesse Oksanen, 19 Teemu Syrjänen, 20 Eetu Kolu, 23 Joonas Rantala, 29 Henri Savolainen.
Päävalmentaja Anssi Ylinen, valmentaja Mikko Innanen.
 
 
Teksti: Ismo Alhoniemi
Kuva: Tapio Kalliomäki
 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.