Harjoitusottelussa huomenna vastassa FC Vaajakoski

TPV kohtaa kolmannessa harjoitusottelussaan FC Vaajakosken Jyväskylästä sunnuntaina klo 18.15 Pirkkahallissa. Cupin päättymisen jälkeen kyseessä on ensimmäinen harjoitusottelu, aiemmin ennen Cup otteluita on harjoitusotteluissa kohdattu paikallisvastustajat Ilves sekä TamU. Kokoonpanosta sivussa on vielä Mika Ahonen, uutena testipelaajana mukana on Jyväskyläläislähtöinen puolustaja Ardian Kovaqi, joka viime kaudella pelasi Kultsu FC:n riveissä 21 ottelua Kakkosen A-lohkossa.

Ilveksen kanssa väännetty ottelu päättyi lukemiin 1-1 Eetu Räisäsen vastatessa TPV:n osumasta. TamU puolestaan kaatui ennen joulua pelatussa ottelussa 3-1 lukemin. Tuossa ottelussa maalinteossa onnistuivat Roni Mäkelä, Eetu Räisänen ja Paavo Näykki. Yhteensä otteluita joukkueella on jo pelattuna 7, joista 5 on Suomen Cupin otteluita.

Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet vuonna 2016 harjoitusotteluissa. Tuolloin ensin Pirkkahallissa TPV voitti ottelun 4-1  ja maalinteosta vastasivat Teppo Syrjänen, Mohamed Koroma ja Niko Kiiveri kahdesti. FCV:n maalin iski Toni Järvinen ottelun 85 minuutilla.

Toistamiseen joukkueet pelasivat vuorostaan Jyväskylässä Palokan tekonurmella. Tuolloin ottelu päättyi 2-2 tulokseen ja maalien muodossa onnistuja oli FC Hakaan siirtynyt Salomo Ojala kahdella osumalla.

TPV FCV2016
Teppo Syrjäsen kaukolaukaus yllättää FCV:n maalivahdin ottelussa TPV - FCV 27.2.2016

 

FC Vaajakoski nousi takaisin kakkoseen kabinetin kautta

FC Vaajakoski nousi tulevalle kaudelle takaisin kakkoseen OPS jupakan jälkilöylyissä. FCV pelaa kakkosen lohkossa A eli niin sanotussa itälohkossa.

FC Vaajakoski on pelannut talven harjoitusotteluita vasta yhden, senkin viime viikonloppuna jolloin vastaan asettui kolmosessa pelaava FC Blackbird. FCV teki selvää jälkeä ja voitti ottelun 4-0 ja FCV:n maalintekijät ottelussa olivat Eetu Soppela 2, Niko Lohi ja Panu Väliaho.

 

Kauden etenemisestä maalivahdin näkulmasta kommentoi Henri Savolainen

” Vuosi on lähtenyt vauhdilla käyntiin, ollaan jo reenattu kovaa ja tähtäin on jo kauden avauksessa. Saatiin 5 kovaa peliä aikaisessa vaiheessa lähinnä ylempisarjalaisia jengejä vastaan Cupissa ja nähtiin vähän missä mennään tällä hetkellä. Varmasti jokaiselle pelaajalle, joka noita pelejä pelasi oli niistä myös hyötyä. Kiva että Karkki saatiin remmiin mukaan, reenaaminen on ollut paremmalla tasolla kun on saatu kolmas kaveri mukaan touhuilemaan. Omasta mielestä meillä on nyt aika hyvä trio kasassa, jolla on hyvä lähteä kohti kesää. Tottakai kilpailu kasvaa kun yksi veskari tulee lisää, mutta kilpailu peliajasta ja paikasta on se, joka tässä hommassa ajaa kaikkia eteenpäin. Reeneissä pitää mennä aina 110% lasissa eikä kenelläkään voi olla ripulia ranteissa”.

 

Maalivahtivalmentaja Kalle Heltonen on Savolaisen kanssa samoilla linjoilla

” Vuoden alku on sujunut maalivahtien osalta mallikkaasti. Meillä on joukkueessa kolme vahvaa maalivahtia joilla kaikilla on selkeä halu kehittää itseään ja auttaa joukkuetta menestymään. Karkki on tuonut joukkueeseen kokemusta ylemmältä sarjatasolta ja on löytänyt oman paikkansa osanana maalivahtitiimiä. Viime kauden maalivahtikaksikko Henkka ja Miika ovat jatkaneet kehittymistä ja ovat selkeästi menneet viime kaudesta eteenpäin. Kilpailu ykkösmaalivahdin paikasta on tällä kaudella kova ja sitä kautta voimme taata, että tällä kaudella TPV:n maalinsuulle astelee joka pelissä Kakkosen sarjatasolle kovatasoinen maalivahti ”.

 

TPV – FC Vaajakoski huomenna klo 18:15 Pirkkahallissa. Otteluun on vapaa pääsy. Tervetuloa, futis on parasta paikan päällä

 

Gio sopimusuutiseen
14.12.2018

Giorgi Ositashvili jatkaa TPV:ssä

in Edustus uutiset
Tuomas Lahdesmaki 10
10.12.2018

Tuomas Lähdesmäki liittyi joukkueeseen

in Edustus uutiset
Jesse Oksanen sopimus 8
09.12.2018

”Olen onnellinen, kun saan jatkaa”

in Edustus uutiset
TPV NOPS 1
08.12.2018

TPV näytti tasoeron Pirkkahallissa

in Edustus uutiset
Sopimus Joonas Rantala 7
07.12.2018

Joonas Rantala jatkaa Punaisissa

in Edustus uutiset
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET
     
     
  MP yhtymä  
     
  #6 JARI NIKKILÄ   
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #17 JESSE OKSANEN   
     
     

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.