Keskikentälle lisää uusia kasvoja ja puolustukseen jatkosopimus

TPV on kiinnittänyt ensikauden kattavalla sopimuksella keskikenttäpelaaja Eetu Kolun (-94), joka siirtyy MuSasta sekä puolustaja Teemu Syrjäsen (-93), joka jatkaa edustuksen mukana toista kautta peräkkäin. 

Kolu ja Syrjänen pienennetty

 

FC Hakassa ja Ilveksessä juniorivuosinaan pelannut Eetu Kolu on kakkosessa jo vuosia pelannut useassa seurassa, joista kaksi viimeisintä meni Porissa ja Musan Salaman riveissä. Viime kaudella otteluita sarjassa kertyi 13, joissa minuutteja tilastoihin merkittiin 781. Myös Suomen cupissa Eetu esiintyi kahdessa ottelussa MuSan paidassa, joista jälkimmäisessä syntyi hatullinen osumia eli 3 maalia TP-47:n verkkoon.

Kokemusta kakkosesta on siis kertynyt runsaasti kun tilastojen mukaan otteluita on vyölle merkattu 74 ja ykkösessäkin kauden mittainen visiitti, jossa EIF:n riveissä matseja kertyi loukkaantumisten vuoksi vain kolmen ottelun verran kaudella 2015. Kakkosessa Kolu on ehtinyt edustaa mm MuSaa, Ilves-Kissoja, FC Hämeenlinnaa sekä Hämeenlinnan Härmää. Ensi kaudella tulevat pitkät pohjoisen reissut on jo keskikenttäpelurille tuttuja kun toissa kaudella matkusteluun ehti tutustua MuSan paidassa.

Kolu1

Kolu2
Eetu Kolu on kakkosen tasolla jo konkari kun ensimmäiset kakkosen pelit on jo kaudelta 2012 (kuvat: UrheiluSuomi.com)

 

Eetu näkee joukkueen rakentumisen olevan hyvällä mallilla ja tavoitteet ovat korkealla

” Tosiaan Hakan junnuja oon alun perin mutta myös Ipassa tuli pelattua A- ja B-junnuissa. Sen jälkeen on tullut otteluita kakkosessa ja yksi kausi ykköstä EIF:ssä, mutta se kausi oli rikkonainen loukkaantumisten takia. Tuon kauden jälkeen siirryin MuSaan Poriin, kun aloitin myös opiskelut. Nyt mulla alkaa työt/työharjoittelu Tampereella, joten TPV:hen tuleminen oli sen takia luontainen ratkaisu. Itsellä on treeneistä jäänyt hyvä kuva jossa pyritään pelaamaan nopeata hyökkäysvoittoista peliä, joka myös sopii pelityylinä mielestäni myös minulle. Uskon että meillä on kesäksi vahva joukkue, joka taistelee sarjan kärkipaikoista. Lähetään voittaan jokaista peliä ja minusta se on ihan realistinen tavoite ”.

 

Puolustuksessa Teemu Syrjänen jatkaa toiselle kaudelle

Teemu Syrjänen pelasi viime kaudella enimmäkseen vielä kolmosta TPV:n kakkosjoukkueessa, jossa kuitenkin valinta kapteeniksi näkyi myös kentällä kun 17 ottelussa kertyi 1487 minuuttia. Erittäin innokas ja tunnollinen harjoittelija ei harjoituksista poissa turhan takia ole ja halu eteenpäin onkin treenikentällä näkyvissä. Miesten kakkosen otteluissa Teemu oli kokoonpanossa kuitenkin kahdeksassa ottelussa vaikka minuutit vielä jäikin vähäiseksi. Suomen cupin ottelussa kertaalleen tuli jo täydet minuutit. Cupin ottelussa kaudella 2016 Teemu jo väläytteli kun TPV laittoi KuPsin ahtaalle Pyynikillä. Jatko-otteluun venyneessä ottelussa laitapakkina pelannut Teemu kellotti n 50 minuuttia. Harmittavasti Teemu Syrjäsen kommentit sopimuksen syntymisestä jäi saamatta työkuvioiden takia eikä niitä ehditty enää odottamaan uutisen julkaisun vuoksi.

Teemu Syrjanen ja Nikkila
Teemu Syrjänen taisteli jo KuPSia vastaan cupissa Pyynikin iltavaloissa (kuva: Janne Pirinen) 

 

Päävalmentaja Anssi Ylinen näkee molemmissa pelaajissa paljon potentiaalia:

” Teemu Syrjänen on jo todistanut olevansa tunnollinen harjoittelija ja murtautuminen pelaavaan kokoonpanoon ei välttämättä ole kovinkaan kaukana. Viime vuosina TPV:n oma kasvatti on pelannut vahvoja pelejä kakkosjoukkueessa ja se työmäärä tuottaa palkinnon varmasti ennemmin tai myöhemmin. Teemu osaa pelata myös tarvittaessa kovaa ja fyysisesti jos tilanne sitä vaatii.

Eetu Kolu on jo vuosia pelannut kakkosta ja näyttänyt pystyvänsä pelaamaan kakkosen vaatimalla tasolla. Vielä pieniä hyppäyksiä eteenpäin kun tulee niin ykkösen pelitkään ei ole kaukana. Laitapelaajana Eetu omaa riittävän nopeuden ja onkin myös vaarallinen 1 vastaan 1 tilanteissa. Eetu tuo lisää mielenkiintoisia vaihtoehtoja kun mietitään kesän sarjaotteluita, nopeita jalkoja ei ole joukkueissa koskaan liikaa ”.

 

Molemmat pelaajat pyritään saamaan joukkueen käytettäväksi jo tulevaan TPV – FF Jaro otteluun.

 

Näiden sopimusten myötä TPV:llä on kasassa 20 sopimusta.

Sopimuspelaajat 2018: Koroma Mohamed, Riihimäki Waltteri, Kalliomäki Miika, Mattila Juho, Rantala Joonas, Savolainen Henri, Salonen Ville, Ylinen Tomi, Salomaa Valtteri, Näykki Paavo, Oksanen Jesse, Ek Eino-Veikko, Räisänen Eetu, Nikkilä Jari, Saarinen Juho, Karimäki Iiro, Bullock Eric, Ahonen Mika, Kolu Eetu sekä Syrjänen Teemu.

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.