Eric Bullock TPV:n uusin sopimuspelaaja

FC Hakan kasvatti Eric Bullock (-96) vakuutti valmennuksen tryout-jaksolla ja teki sopimuksen TPV:n kanssa.

Joukkueen mukaan tryout jaksolle tullut 21-vuotias Eric Bullock pääsi jo näyttämään taitojaan niin joulukuisessa ottelussa TamUa vastaan kuin myös tammikuussa Ilvestäkin vastaan. Molemmissa harjoitusottelussa hyvin esiintynyt hyökkääjä sai jo pistelinsäkin auki TamU ottelussa syöttämällä ottelun avausmaalin ottelun 14 minuutilla ja esiintyi ottelussa muutenkin vahvasti vaikka parista erinomaisesta maalipaikasta ei vielä verkot tötterölle painuneetkaan.

Myös Ilves ottelussa hyökkääjä pelasi ja haastoi aika-ajoin erinomaisesti ja TPV:n ensimmäisen puoliajan paras maalipaikka osui vielä omalle kohdalle. Jakson lopussa Eric haastoi Ilveksen puolustusta ja pääsi laukomaan hyvältä paikalta, mutta Ilveksen maalivahti Mika Hilander torjui kuitenkin hyvän laukauksen kulmapotkuksi. Liike näyttää jo hyvältä vaikka tammikuuta vasta mennään ja tulevat Suomen cupin ottelut tuovat varmasti lisää minuutteja ja myös maalejakin alkaa syntymään.

 

Haka Eric Bullock4
Eric Bullock oli FC Hakan junioreissa tehokas hyökkääjä (kuva: fchakajuniorit.fi)

 

Eric Bullockin viime kausi oli pikkuvaivojen värittämä mutta silti mielenkiintoinen kun otteluita tuli niin Uudenmaan kolmosessa HPS:n riveissä sekä vielä loppukaudesta Tampereen kolmosessa PS-44:n riveissä. Molemmissa seuroissa tuli kolmessa kolmosen ottelussa 2 maalia tilastoihin. FC Hakan juniorimyllyn läpi käynyt Eric on kuulunut Hakan A- ja B-juniorijoukkueissa vakiokokoonpanoon aiempina kausina.

 

Takaisin Tampereelle muuton yhteydessä päällimmäisenä vaihtoehtona mieleen tuli TPV ja yhteydenotto Anssiin

Eric avaa Tampereelle ja TPV:n mukaan tulemisen taustoja:

”Tosiaan olen Hakan junnumyllyn käynyt läpi ja piirinjoukkueessa pelasin molempina vuosina vaikka jälkimmäisen vuoden turnauksen jätin väliin. Siinä samalla A-junnujen SM-sarjaa pelatessa tuli sit myös käytyä PS-44 pelejä kolmosessa ottamaan vyölle. Hakan edarinkin mukana pyörin tovin, mutta vähän katos nälkä jalkapallon suhteen kun oli pieniä vaivoja jatkuvasti ja muutinkin sit helsinkiin kattoon muita juttuja. Siellä toki kyllä pelasin vielä HPS paidassa kolmosta, mutta oli aika rikkonaine vierailu jääkäreissä vaivojen takia. Viime kauden alun kannoin vielä HPS paitaa, kunnes elo- lokakuussa muutettiin takas tänne ja menin loppukaudeks PS-44:ään. Yks syy muuttoon oli, että löyty työpaikka täältä ja kun pääsi noista loukkaantumisista ja pienistä vaivoista eroon niin syttyi taas kiinnostus palloiluun. Täällä tutummassa ympäristössä ja kaupungissa kehittyminen tuntu mielekkäämältä. Puntaroin tossa muutonaikoihin millä tasolla ja missä joukkueessa haluis oman uran jatkuvan, niin oli itelle aika selkeä päätös ottaa Anssiin yhteyttä ja tulla testiin. Mukaan oli helppo tulla kun tunsi jo osan porukasta melko hyvin, ollaan kuitenkin junnuina pelattu paljon vastakkain. Täs on ny vähän omaa fysiikkaa ja kestävyyttä paranneltu ja reenit on nyt alkanut kulkee jo paremmin kun on saanu taas kosketusta enemmän palloonkin. Ens kaudelta tietty odotuksina on, että tulee onnistumisia/maaleja, pelataan hyvää fudista, paljon voittoja ja mielellään ollaan siellä sarjataulukon kärjessä kauden loputtua ”.

 

Haka Eric Bullock
Eric Bullock onnistui vakuuttamaan valmennuksen tryout jaksolla (kuva: fchakajuniorit.fi)

 

Eric Bullockin tilastot palloliiton sivuilla: https://www.palloliitto.fi/pelaaja/56033

 

Bullockin sopimuksen myötä TPV:llä on kasassa 17 pelaajasopimusta ja lisää sopimusuutisia on vielä luvassa kunhan nimiä saadaan lisää papereihin.

Sopimuspelaajat 2018: Koroma Mohamed, Riihimäki Waltteri, Kalliomäki Miika, Mattila Juho, Rantala Joonas, Savolainen Henri, Salonen Ville, Ylinen Tomi, Salomaa Valtteri, Näykki Paavo, Oksanen Jesse, Ek Eino-Veikko, Räisänen Eetu, Nikkilä Jari, Saarinen Juho, Karimäki Iiro sekä Bullock Eric.

 

© Copyright 2018 Tampereen Pallo-Veikot ry. All Rights Reserved.