TPV päättää kautensa SalPan vieraana

Kauden viimeinen rypistys TPV:n osalta nähdään Salossa kun lauantaina sarjan päätöskierroksella TPV kohtaa SalPan.

TPV:llä on mahdollisuus sekoittaa lohkon kärkitaistelua omalta osaltaan laittamalla kapuloita SalPan rattaisiin.

Isoin odotuksin kauteen lähtenyt TPV saa pelata viimeisen ottelun paineettomasti kun joukkueella ei ole panosta enää ottelussa ja näin ollen voi keskittyä pelaamaan kunnialla kauden päätöspelin pois alta. TPV:n tavoite oli karsintapaikka ykköseen joka olisi tarkoittanut että joukkue saavuttaa vähintään parhaan kakkosen paikan kaikkien lohkojen kesken mutta tuo tavoite kaatui jo aiemmin eikä tavoiteet tältä osin toteutunut. Toinen tavoite oli saavuttaa Suomen Cupissa paikka lohkovaiheeseen jonka TPV keskiviikkona selvitti kaatamalla Tervakosken Padon 8-0 lukemilla. Lohkovaiheen pelit pelataan jo tammi-maaliskuussa 2018 joten TPV saa huippuotteluita alle ennen seuraavan kakkosen kauden alkua.

TPV saa siis lähteä lauantaina vapautuneesti pelaamaan mutta vastustaja SalPalla onkin sitten hiukan enemmän panosta ottelussa. Voittamalla TPV:n SalPa vie lohkon kärkipaikan ja näin ollen menee karsimaan ykkösen paikasta kaudelle 2018. Tasapeli taikka tappio taas tietää vaikeuksia kun niskaan hengittää pisteen päässä FC Viikingit sekä BK-46 ja kahden pisteen päässä vielä MuSa. Näillä kaikilla on vielä omat mahdollisuutensa viedä karsintapaikka nimiinsä joten viimeisestä kierroksesta tulee erittäin mielenkiintoinen.

 

TPV:n kannattajaryhmä Tammelan voima lähtee myös Saloon omalla bussikuljetuksella johon on jo ilmoittautuneita yli 30 joten päätösotteluun saataneen mieletöntä kannustusta aikaiseksi.

 

SalPa – TPV lauantaina 30.9.2017 klo 14.00 Salon keskuskenttä 

Sopimusuutinen Juho Saarinen 1
22.01.2019

Juho Saarinen tekee paluun Ykköseen

in Edustus uutiset
Sopimusuutinen Juho Mattila
21.01.2019

Juho Mattila jatkaa Punaisissa

in Edustus uutiset
Sopimusuutinen Eetu Kolu 16
16.01.2019

Tuttu K-kolmikko jatkaa TPV:ssä

in Edustus uutiset
15.01.2019

TPV:n Suomen Cup ottelut suorana Ruudusta

in Edustus uutiset
Sopimusuutinen Mauno Siren ja Antti Kuusinen 15
15.01.2019

Pitkäaikaiset ystävät TPV:n uusimmat pelaajat

in Edustus uutiset
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET
     
     
  MP yhtymä  
     
  #6 JARI NIKKILÄ   
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #17 JESSE OKSANEN   
     
     

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.