Suomen Cupissa TPV:lle murskavoitto

Kokoonpanoa muokattiin cupin otteluun pelaajien rasituksen rajoittamiseksi koska pelejä osui viikonlopulle kaksin kappalein.

Palokan tekonurmelle saavuttaessa tummat pilvet ja useat kovat sateet matkan aikana toi pieniä epäilyjä että pystytäänkö ottelua viemään loppuun saakka. Kuitenkin pahimmat sateet kiersivät Palokan eikä kaatosadetta saatu niskaan vaan sateet jäivät vähäisemmiksi.

 

IMG 2325

 

Itse ottelu alkoi selvässä TPV hallinnassa ja jo neljännellä peliminuutilla tilanne muuttui kun Waltteri Riihimäki tarjoili Mohamed Koromalle namupaikan eikä Moha paikastaan erehtynyt vaan pallo varmasti maaliin. Tästä ei Palokan Riennon A-juniorit toipuneet vaan TPV vyörytti tilanteita jatkuvasti. Seuraavaa maalia saatiin odotella n 15 minuutille kun sama parivaljakko oli taas asialla mutta tällä kertaa Koroma kikkailee ja saa syötettyä Waltteri Riihimäelle joka viimeistelee 0-2 lukemat. 

 

IMG 2336

 

Ensimmäisellä puoliajalla 0-3 lukemat syntyy kulman jälkitilanteesta kun Juho Mattila ja Eino-Veikko Ek jatkavat puskemalla pallon Ville Saloselle joka puskee maan kautta maalia kohti  ja tilanne 0-3. Tilanteessa pallo saattoi ottaa osuman vielä Palokan Riennon puolustajan jalkaan mutta maali merkittäneen kuitenkin Saloselle.

 

Ensimmäinen jakso pelattiin TPV:n hallitessa tapahtumia eikä Riennon A-juniorit käytännössä päässeet häiritsemään TPV maalilla pelannutta Miika Kalliomäkeä. Kalliomäelle taisi tulla ensimmäisellä jaksolla vain 1 torjunta.

 

IMG 2348 

Toinen jakso alkoi TPV:n jatkaessa hyökkäämistä ja kauaa ei kello ehtinyt käydä kun jälleen palloa kaivettiin maalista. 49 minuuttia oli kellossa kun Valtteri Salomaa tarjoilee Riihimäelle paikan ja Riihimäki iskee illan toisen osumansa. Tästä edettiin vajaa minuutti eli heti seuraava hyökkäys tuottaa tulosta ja lukemat muuttuvat jälleen. Nyt vuorostaan Valtteri Hiilloskorpi tarjoilee Paavo Näykille paikan eikä Pave paikassaan erehdy vaan lukemat muuttuvat näin heti perään jo 0-5 lukemiin.

 

IMG 2354

 

Riihimäen hattutemppu täydentyy 52 minuutilla kun Risto Vihinen vapauttaa Riihimäen jälleen vapaaseen paikkaan ja varma veto uppoaa sisään ja lukemat jo 0-6. Tätä seurasi useita TPV hyökkäyksiä mutta PaRin maalivahti piti joukkuettaan pystyssä ja esitti upeita torjuntoja monta kertaa peräkkäin.

 

Kunnes 63 minuutilla Hiilloskorpi keskitti oikealta ja Juho Mattila nousee korkeimmalle ja puskee taululle jo 0-7 lukemat. TPV ei antanut montaakaan hyökkäyspaikkaa kotijoukkueelle koko ottelussa vaikka noin 70 minuutin jälkeen TPV pelasi ottelun loppuun vajaalla kun Paavo Näykki loukkaantui törmäyksessä PaRin maalivahdin kanssa.

Lukemia koristeltiin vielä kertaalleen kun 0-8 lukemat laitetaan tilastoihin. Joonas Rantala nousee vasemmalta laidalta ja syöttää boksiin Riihimäelle joka jättää Hiilloskorvelle vapaaseen vetopaikkaan ja komea kierteinen kuti uppoaa takanurkkaan.

Nollapeliä ei kuitenkaan saatu pelattua Miika Kalliomäelle kun TPV:n hyökätessä ahnaasti vajaalla pallo menetetään hyökkäyspäässä ja PaRin pelaajat pelaavat pallon nopeasti TPV topparien välistä pystyyn ja hyökkääjä irtoaa läpiajoon eikä erehdy vaan hyökkääjä onnistuu kiertämään Kalliomäen ja pistämään pallon tyhjään maaliin. Tämän jälkeen ei sateen yltyessä juuri paikkoja saatu kehitettyä ja loppulukemiksi kirjattiin 1-8 voitto TPV:lle. 

Näin TPV jatkaa cupissa kolmannelle kierrokselle joka arvotaan myöhemmin selviävänä ajankohtana.

Ottelun tilastot palloliiton sivuilla : https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&899758&MSC 

Ottelun TPV maalit youtubessa: https://youtu.be/_1UaHe3SGQw

 

© Copyright 2017 Tampereen Pallo-Veikot ry. All Rights Reserved.