TPV:n juhlat paikallisottelussa - 4-0!

Kakkosen Tampereen herruus meni selvin lukemin Tampereen Pallo-Veikoille, joka kuritti Tampere Unitedia toistamiseen tällä kaudella. Nyt upean yleisömäärän (1981) edessä TPV iski taululle tylyt lukemat 4-0 kaksi maalia viimeistelleen Paavo Näykin johdolla.

Oman pelinsä taas paremmin raiteilleen saaneen TPV:n voitto perustui vahvoihin pallonriistoihin ja taidokkaisiin vastahyökkäyksiin sekä kontrolloituun puolustuspeliin.

Avausmaali nähtiin 27. minuutilla pitkän pelikatkon jälkeen. TamU joutui vaihtamaan maalivahtiaan Juuso Auvisen törmättyä toppari Tuomas Alasen kanssa ja loukattua jalkaansa. Tilalle tullut maalivahti Jani Rantala ehti käynnistää pelin maalipotkulla ja välittömästi hän sai kaivaa pallon selkänsä takaa. United menetti prässäyksessä pallon omassa päässään. Paavo Näykki ja Mika Ahonen syöttelivät keskenään ja Näykki vei TPV:n 1-0 johtoon.

Pelin kulminaatiopiste oli toisen jakson alku, jossa Tampere Unitedilla oli hyvä ote. Matti Saari ampui yllättäen viuhuvan kaukovedon tolppaan, mutta pallo palasi kentälle. Reilu kaksi minuuttia myöhemmin TPV pelasi upean hyökkäyksen lähtien omasta päästään. Paavo Näykki hassutti ensin United-puolustusta, Mika Ahonen jatkoi ja Rudi Dieter viimeisteli 2-0.

Kymmenen minuuttia myöhemmin ilmassa oli viimeistään ratkaisun makua, kun Tomi Ylinen riisti pallon ja syötti Waltteri Riihimäen vauhtiin. Tauolla vaihdosta kehiin tullut Riihimäki harhautti TamU-puolustajan ja ujutti pallon Jani Rantalan alta. Tilanteeksi jo 3-0.

Vastahyökkäys puri myös kymmenisen minuuttia ennen loppua, kun Mikko Innanen vei pallon ja syötti Näykin läpi. Hän ehti palloon ensin vastaantullutta Rantalaa ja pienestä törmäyksestä huolimatta onnistui painamaan pallon tyhjään verkkoon.

Loppulukemat olivat selvät ja yhteismaalit kauden paikallispeleissä menivät 7-1 punaisille.

- Me olimme tänään selkeästi parempia. Tiesimme missä TamUlla on pelissään ongelmia ja onnistuimme hyödyntämään sen, TPV:n valmentaja Anssi Ylinen hymyili.

Joukkue pystyi pitämään omassa päässä nollan vasta toistamiseen tällä kaudella, kun vuosi sitten temppu onnistui yhdeksän kertaa. Puolustus toimi, vaikka topparipari meni kokonaan uusiksi pelipäivänä Jari Nikkilän ja Teppo Syrjäsen pudottua rivistä. Edellispäivänä täyden 90 minuuttisen kakkosjoukkueen pelissä luutinut Juho Mattila sai näin kahteen päivään kaksi täyttä ottelua, mutta selvisi urakasta hienosti.

Tästä ottelun maalikoosteeseen: https://youtu.be/g5iPYS2mMIg 


 MG 2863 ii

 MG 2919 ii

 MG 2939 ii 1 0

 MG 2947 ii

 MG 2978 ii

 MG 2983 ii

 MG 3025 ii

 MG 3040 2 0 ii
 MG 3046 ii

 MG 3069 ii 3 0 KUVA 1

 MG 3070 ii 3 0 KUVA 2 MG 3107 ii 4 0

 MG 3173 ii
 MG 3181 ii

© Copyright 2017 Tampereen Pallo-Veikot ry. All Rights Reserved.