TPV kohtaa viimeisessä harjoitusottelussa FC Kiffenin

TPV kohtaa viimeisessä harjoitusottelussaan FC Kiffenin Helsingistä. Edellinen kohtaaminen pirkkahallissa 18.2 päättyi TPV:n maalijuhliin 6-1.

Maalintekijöinä kunnostautuivat Smeets, Innanen, Koroma, Ojala ja Dieter kahdesti, Kiffenin ottelun avausmaalista vastasi Toure. 

Kova loukkaantumissuma verotti TPV miehistöä rajulla kädellä juuri lähestyessä kauden tärkeimpiä harjoitusotteluita. Huomiselle on saatu joukkue kuitenkin osittain jo parsittua kasaan vaikkakin edelleen sairastuvalla väkeä on liikaa. 

Sivussa on varmuudella Jussi Perttula, Waltteri Riihimäki sekä juuri uransa päättänyt Matti Jokinen. Tämän kolmikon voit kuitenkin tavata huomenna lauantaina klo 11-15 keskustorilla TPV:n järjestämällä tapahtumapaikalla. Siellä voit käydä keskustelemassa TPV:n kuulumisista ja tulevan kauden suunnitelmista. Tule myös kertomaan omia ajatuksia seuralle. Paikanpäältä saat pientä purtavaa ja voit saada mukaasi myös kotipeleihin pääsylippuja.

Tästä onkin helppo siirtyä Pyynikille katsomaan TPV:n naisten ensimmäistä kotiottelua naisten ykkösessä. Naisten ottelu alkaa klo 12.30 ja paikkana idyllinen Pyynikin urheilukenttä Ja vastassaan sarjan ennakko suosikki MPS.

IMG 1020

20.02.2019

Futisklubin ilmoittautuminen käynnissä!

in Futisklubi uutiset
TPV Ilves kuva 1
16.02.2019

Nuorisonelikko ilahdutti Pirkkahallissa

in Edustus uutiset
Ennakko 1 TPV Ilves 2
15.02.2019

Ilves/2 tulee JJK:n tilalle

in Edustus uutiset
Kaarila kansikuva2
12.02.2019

Talvitreenit Pispalan alueella

in Futisklubi uutiset
EIF TPV 1
09.02.2019

Kahden maalin Kolua nauratti

in Edustus uutiset
PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET
     
     
  Keskiö logo2  
     
  #1 TUOMAS KARJANLAHTI  
     
     
  Tammelan voima vector  
     
  #5 TOMMI SMEETS  
     
     
  MP yhtymä  
     
  #6 JARI NIKKILÄ   
     
     
  tullin sauna logo  
     
  #9 ARJAN GOLJAHANPOOR  
     
     
  Turva  
     
  #14 EETU RÄISÄNEN  
     
     
  pohjolarakennus  
     
  #17 JESSE OKSANEN   
     
     
  Vilkaslogo  
     
  #19 HAKIM BELBACHIR  

 

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.