Porissa tasapeli MuSan vieraana

TPV pelasi 1-1 tasapelin MuSan vieraana Porissa aurinkoisella Porin stadionin viereisellä tekonurmella.

Ottelu ehti vanheta n 5 minuuttia kun MuSa siirtyi 1-0 johtoon. TPV:n puolustukselle tuli kommunikaatiokatkos kun MuSan hyökkääjä laittoi painetta puolustajille ja kun TPV:n maalivahti Miika Kalliomäki ei ehtinyt enää katkaisemaan peliä pääsi MuSa hyökkääjä tökkäämään pallon maaliin Kalliomäen alta. Tätä ennen peli oli ollut täysin TPV:n hallintaa. 

Oikeastaan koko ensimmäinen puoliaika mentiin TPV:n hallitessa kenttätapahtumia. Parhaimmat maalinteko paikat osui hyvässä vauhdissa olleelle Jesse Oksaselle mutta Jessen vedot viuhuivat joko yli tai ohi MuSa maalin. Toiselle puoliajalle tilanne kentällä ei juurikaan muuttunut kun TPV jatkoi vahvoja hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen. Ennen TPV:n tasoitusta ehti pallo jo kertaalleen kolahtaa MuSa maalin yläputkeen TPV:n erikoistilanteesta. Tommi Smeets laukoi TPV:n vaparin n 20 metristä mutta yläputki vain värisi kun pallo pomppasi takaisin peliin. Viimein tasoitus näki päivänvalon kun TPV onnistui maalinteossa kun kellossa oli 80 minuuttia. Maalintekijänä juuri perjantaina sopimuksen tehnyt Ville Salonen Rudi Dieterin esityöstä.

Montaa maalipaikkaa ei MuSalle kertynyt ottelussa kun TPV:n maalivahti Miika Kalliomäelle taisi koko ottelussa tulla alle 5 torjuntaa.  

Joukkueet kohtaavat ensi viikonloppuna uudelleen kun MuSa saapuu pirkkahalliin vuorostaan vierailulle. Ottelu on sunnuntaina 19.3. klo 18.15 pirkkahallissa. Tervetuloa seuraamaan ottelua paikan päälle. 

 
TPV:n kokoonpano:
 
1 Kalliomäki
3 Vihinen
5 Smeets
6 Nikkilä
11 Näykki -> 46min 9 Dieter
14 Riihimäki
17 Oksanen -> 73min 18 Salonen
20 Ojala -> 60min 8 Koroma
23 Rantala -> 73min 4 Ek
28 Karimäki -> 60min 24 Hiilloskorpi
56 Ylinen

 

IMG 0668

IMG 0656

© Copyright 2017 Tampereen Pallo-Veikot ry. All Rights Reserved.