Muutoksia seurajohtoon kaudelle 2018

TPV:n puheenjohtaja Ville Salonen ei aio jatkaa tehtävässään puheenjohtajana eikä mukana seuran hallituksessa tulevalla kaudella. Hallitustyöskentelyn lisäksi Salonen valmensi kahdeksan vuoden ajan seurassa tyttöjen juniorijoukkueita ja hänen kädenjälkensä tullaan varmasti muistamaan viime vuosina huimasti kehittyneessä tyttöjalkapallossa seuran sisällä. Ville Salonen toimi TPV:n puheenjohtajana neljän vuoden ajan ja kokee nyt, että on antanut seuralle kaikkensa ja on aika luovuttaa viestikapulaa eteenpäin. ”Luonnollisesti tämä TPV:ssä toimiminen kahdeksan pelikauden aikana tulee jättämään minulle ison intohimon TPV:n puolesta ja seuran upeiden seuraihmisten puolesta” hän toteaa.

Ville Salosen lisäksi nykyisistä hallituksen jäsenistä on jäämässä pois hallitustyöskentelystä toinen ikäkausivastaava Jaakko Sundquist sekä seuran pitkäaikainen toimija Jukka Vanne. Uusi hallitus valitaan seuran syyskokouksessa seuran toimistolla 9.11.2017. Syyskokoukseen ovat tervetulleita kaikki seuran toimihenkilöt ja jäsenet. Uusia seuratoimijoita otetaan innolla vastaan seuran toimintaan! Niin seuran viestintä, turnaukset kuin naisjaosto kaipaavat uusia innokkaita tekijöitä joukkoonsa tulevalle kaudelle. Seura toimii edelleen pääosin vapaaehtoisten toimijoiden voimin ja jokaisen seuran toimihenkilön ja seuratyöntekijän panos on tärkeä.

Tampereen Pallo-Veikot kiittää Villeä, Jaakkoa ja Jukkaa menneistä vuosista ja ansiokkaasta työstä seuran hyväksi. Lisäksi TPV kiittää jokaista kuluneella kaudella mukana ollutta valmentajaa, joukkueenjohtajaa, vanhempaa, kannustajaa, talkoolaista ja kaikkia muita seuratoimijoita. Toivottavasti näemme kaikki teidät vielä ensi vuonnakin!

© Copyright 2017 Tampereen Pallo-Veikot ry. All Rights Reserved.