TPV:n strategia päivitetty

TPV:n uusi strategia vuosille 2017-2021 on julkaistu. Strategiassa on nyt aiempaa paremmin avattu seuran arvot, missio ja visio. TPV:n toiminta on entistä tavoitteellisempaa sekä ammattimaisempaa ja tämä näkyy strategiassa selkeästi. Seuran tehtävä on sekä taata jalkapalloharrastus jokaiselle haluavalle että kasvattaa lahjakkaista junioreista huippujalkapalloilijoita. Nämä periaatteet toimivat kaiken toiminnan pohjana.

27.3. Pirkkahallilla järjestetyssä, kaikille seuratoimijoille avoimessa, strategian esittelytilaisuudessa käytiin hyvää ja kehittävää keskustelua niin uudesta strategiasta kuin seuran nykytilasta yleisesti. Tilaisuudessa oli aistittavissa hyvä TPV-henki sekä yhtenäiset päämäärät seuran toiminnalle. Oli kyse sitten Futisklubista, ikäkausitoiminnasta, edustusjoukkueista, toimihenkilöistä, hallinnosta tai koko seurayhteisöstä, toiminnan keskiössä on intohimo jalkapalloon.  Kuka haluaa parempia harrastusolosuhteita, kuka parempia ottelutapahtumia, kuka koulutetumpia toimihenkilöitä, mutta kaikille on paikkansa TPV:ssä. Meillä selvästi halutaan kehittyä ja kehittää seurasta jokaiselle hyvä paikka harrastaa jalkapalloa omalla tavallaan, tästä iso kiitos jokaiselle TPV:laiselle.

Keskusteluiden pohjalta joka suunnalta suurimmaksi kehityskohteeksi nousi seuran viestintä. Tämän eteen tehdään ja tullaan edelleen tekemään jatkossa töitä, jotta viestintä sekä seuran sisällä että seurasta ulospäin olisi ajan tasalla, monipuolista ja avointa. Lisäksi tiiviin seurayhteisön merkitys niin kentällä kuin sen ulkopuolella aiheutti keskustelua, kuinka saada koko iso TPV-perhe yhtenäisemmäksi ja näkyvämmäksi. Näihin molempiin voi jokainen myös omalla toiminnallaan vaikuttaa. Ollaan ylpeitö seurastamme ja myös näytetään se!

Vuosi 2017 on lähtenyt seurassa käyntiin upeasti. Sami Hyypiä Akatemia-yhteistyö, Veikkausliiga-yhteistyö sekä futsalin SM-kulta C15-tytöille ovat kaikki loistavia esimerkkejä siitä, kuinka uusi strategia on saatu pdf-muodosta pelikentille.   Lisäksi seurassa on ehditty juhlia sähköpyörätuolijoukkueen ensimmäisen kauden päättymistä pronssiin, perustaa aikuisten (miesten) harrastejoukkue ja tehdä töitä seuran oman kenttähankkeen eteen. TPV aikoo jatkossakin tehdä ahkerasti töitä tavoitteidensa saavuttamiseksi, eikä pystyisi siihen ilman runsasta vapaaehtoisten joukkoa. Iso kiitos vielä jokaiselle TPV:n pelaajalle, vanhemmalle, seuratoimijalle ja kannattajalle!

TPV:n strategia

© Copyright 2017 Tampereen Pallo-Veikot ry. All Rights Reserved.