TPV:llä kultajuhlat Futsalin KKI45 SM-lopputurnauksessa

Futsalin KKI-45 Suomen mestaruuden ratkova lopputurnaus pelattiin edellisviikonloppuna 10.3 - 11.3 huipentuen sunnuntaisiin välierä ja loppuotteluihin. TPV pelasi lopputurnauksessa kaikkiaan 5 ottelua, välierän ja finaalin mukaan lukien.

 

Lauantaina joukkueen avausottelussa  TPV – FC Kuusysi tuli vielä kuokkaan kahdesta johto-osumasta huolimatta. FC Kuusysi otti voiton lopulta 2-5 lukemilla. TPV:n osumista vastasivat Jouni Santanen ja Vesa Nieminen. Liekö ollut vielä pientä lauantaiaamu (päivän) väsymystä ilmoilla?

 

Seuraavassa ottelussa TPV kohtasi PuPa:n Kuopiosta, jolle TPV ei suonut minkäänlaista mahdollisuutta vaan jo toiselle jaksolle siirryttiin TPV:n 0-3 johtolukemissa. Toisella jaksolla molemmat osuvat vielä kertaalleen, mutta ottelu päättyy TPV:n 2-4 voittoon. TPV:n maalit tässä ottelussa tekivät Igor Nasimov, Mika Tamminen ja Miikka Kajander kahdesti.

 

Sunnuntain ensimmäiseen otteluun astelee vierasjoukkueeksi LehPa-77 Kontiolahdelta. Vieraat menevät ensin ottelussa johtoon, mutta TPV tasoittaa nopeasti ja menee vielä ensimmäisellä jaksolla ohi. Toinen jakso aloitetaan 2-1 lukemista, eikä toinen jakso vanhene kuin 2 minuuttia kun TPV osuu jälleen. Sitten tuleekin ottelussa melkoinen hurlumhei minuutti, kun minuutissa isketään 3 osumaa, joista 1 merkataan TPV:lle ja kaksi vierasjoukkueelle. Tilanne näiden jälkeen 4-3 TPV:lle eikä enempää maaleja ottelussa nähdä. TPV:n maalit tässä ottelussa tekivät Jukka-Pekka Pietilä, Miikka Kajander, Marko Huitula ja Igor Nasimov.

 

Kahdella voitolla TPV selvitti tiensä lohkonsa kakkoseksi ja sitä kautta välieräotteluun, jossa vastaan asettui toisen lohkon ykkönen Lappeenrantalainen Willmanstrand IFK. TPV onnistuu ensimmäisellä 12-minuuttisella kahdesti maalinteossa kun Miikka Kajander päästetään laukomaan melko hyviltä tonteilta, eikä tämän tason pelimies noista erehdy. Toinen jakso alkaa 0-2 lukemista Kajanderin maaleilla. Toinen jakso kuluu tasaisissa merkeissä, eikä maalia meinaa millään saada kumpikaan aikaiseksi kunnes ottelun viime hetkillä WIFK onnistuu vielä kaventamaan 1-2 lukemiin. TPV voittaa ottelun lopulta ja etenee loppuotteluun turnausjärjestäjä Toijalalaisen TP-49:n kanssa.

 

Jännitystä ei finaalista puuttunut

Finaalissa TPV siis kohtasi TP-49:n, eikä ottelusta jännitystä puuttunut. Ensin TPV:n vie johtoon Jouni Santanen ottelun 5. minuutilla, eikä enempää osumia ensimmäisellä jaksolla nähdä vaan jakso päättyy TPV:lle 1-0 lukemin. Heti toisen jakson alkuun TP-49 tasoittaa Teemu Haajan maalilla. TP-49 onnistuu parin minuutin kuluttua uudelleen, kun maalintekijänä 1-2 osumassa on Jari Hakala. TPV ei kuitenkaan lannistunut TP-49:n johto-osumasta vaan iskee ottelun tasoihin 2-2 pelikellon näyttäessä pelattuna olleen 19 minuuttia. TPV:n tasoituksesta vastasi Igor Nasimov. Tasoitusmaalin jälkeen peliaikaa oli enää jäljellä muutama minuutti, mutta tuon ajan käytti paremmin hyödykseen TPV ja voitto-osuma syntyi 15 sekuntia ennen täyttä aikaa. Maalivahti Mika Pikkusaarelta pitkä avausheitto oikealle Miikka Kajanderille, joka nostaa ykkösellä maalinedustalle ehtineelle Jouni Santaselle, jonka puskun TP-49:n maalivahti vielä torjuu. Pallo osuu kuitenkin torjunnasta TP-49:n pelaajaan ja siitä kosketuksesta pallo vierii maaliin. TP-49 ottaa loppusekunneiksi vielä kentälle ”lentävän” maalivahdin tai ns. reikäpaidan ja maali jää tyhjäksi.

Petteri Putkonen saa katkaistua vieraiden hyökkäyksen ja pääsee tälläämään puolesta kentästä, mutta veto painuu ohi maalin. TP-49 ei saa parempaa kiriä aikaiseksi ja ottelu päättyy TPV:n 3-2 voittolukemiin.

 

Näin TPV voittaa Futsalin KKI45:sten Suomen mestaruuden lopputurnauksessa Toijalassa.

 

TPV onnittelee koko joukkuetta hienosta turnauksesta.

KULTAJOUKKUE FUTSAL KKI-45

KKI 45 kultajoukkuekuva

 (Klikkaamalla kuvaa saa suuremmaksi)

Ylh.vasemmalta: Vesa Nieminen, Jarkko Lähde, Miikka Kajander, Marko Huitula, Timo Lindholm, Petteri Putkonen, Igor Nasimov, Jukka-Pekka Pietilä.
Alh.vasemmalta: Jouni Santanen, Mika Tamminen, Pertti Hakola, Mika Pikkusaari, Kimmo Kulmala.
Kuvasta puuttuu: Vesa Moilanen.
Manageri: Mikko Koivu.

 

Turnauksen ratkaisuottelut välierät ja pronssi- sekä finaaliottelun voi vielä katsoa jälkilähetyksenä tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?time_continue=11270&v=uyBexj0GSrk

Kaikkien otteluiden tulokset ja tilastot on nähtävillä Palloliiton sivuilla tästä linkistä: https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu?status=played&category=futsal%7Cspl%7CM45

 

Please publish modules in offcanvas position.

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.